perjantai 29. huhtikuuta 2016

Mitkä kisakynnet

Kisakynsiä oon tehty ennenkin, milloin mihinkäkin lajiin, pääasiassa yleisurheiluun. Mutta tällä kertaa laji olikin sellainen, jossa oikein pitää näyttää nätiltä ja kynnetkin on kiva olla viimeisen päälle, vaikka niitä ei varsinaisesti arvostella. Laji oli body fitness. Fitness-kisaaminen on ollu mun haave 10 vuotta ja haaveet on tehty toteutettaviksi.



Siispä kynnet piti tehdä bikinien kanssa mätsääviksi. Mun biksut oli omenanvihreät ja laitoin niihin emeraldinvihreitä kiviä koukeroiksi. Samaa fiilistä hain sitten kynsiin. Halusin kuitenkin kynsiin myös valkoista ja keltaista, joten siitä keksin kolmen värin liukuvärin.

Kuva: Tomi Rehell
Nää oli mulle sen verran tärkeät kynnet, että tein kolme mallikappaletta etukäteen. Kaikki laitoin mun kevätmallistoon ja nyt kaksi kolmesta kynsien teon jälkeen käyneestä asiakkaasta on halunnut kynsilleen samoja värejä, vaikka toinen heistä inhoaa vihreää...


Liukuväriranskis on tehty Mosaicin geeliaaleilla, valkoisella ja neonkeltaisella ja neonlimellä, niiden päällä on stardustia. Nimettömiin ja peukkuihin painelin vihreää foliota satunnaisesti reunoihin. Noiden lisäksi keskisormeen piirtelin biksuja vastaavia kuvioita foliogeelillä ja siihen painelin turkoosia foliota. Lopuksi liimasin ison kasan Swarovskeja vihreän folion päälle.


Kynnet on ihan valtavan pitkät, mut onneksi mulla oli eka viikko niiden teon jälkeen lomaa, sillä koneella kirjottaminen on ihan sairaan hankalaa. Jos tässäkin postauksessa on paljon typoja, niin se on kynsien syy. Muuten oon kyllä erittäin tyytyväinen näihin ja olen saanut paljon kommentteja.

Jos jotain kiinnostaa kisat, niistä voi lukea mun toisesta blogista.

4 kommenttia:

  1. Voi jestas miten upeat! ♥ Ja niin olet sinäkin ja nuo bikinit! Täydellinen yhdistelmä, ei ihme että asiakkaasikin tahtoivat samaa tyyliä kynsilleen :)

    VastaaPoista