keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Koneet kynsilakassa

Olen ollut nyt koko ajan menossa sekä omasta että työni puolesta. Viikonloppuna oli kummipojan synttärit ja alkuviikko kului tehokkaasti työn merkeissä, kun järjestimme eräällä koululla toiminnallisen teknologiapäivän. Itse pidin rastia, jossa oppilaat saivat tuunata koulun koneita tusseilla, kynsilakoilla ja kimalleliimoilla.


Koko hommahan meinasi mennä kaoottiseksi ja oppilailla oli kyllä erilaisia näkemyksiä koristelusta. Tusseilla pysyttiin vielä aisoissa, mutta kynsilakkojen kanssa alkoi mennä villiksi, kun oppilaat mm. kaatoivat kynsilakkaa koneiden päälle. Hajukin oli aika mielenkiintoinen, joten vain kaksi ryhmää sai käyttää kynsilakkoja. Ihme, että mun kaikki vaatteet säilyi puhtaana ja käsiinkin ainoastaan sain yhden läntin punaista tussia.


Erityisesti poikia kiinnosti kynsien lakkaaminen ja neljän pojan ryhmä kysyi, saako omat kynnet lakata. Annoin heille luvan ja he ihmetteli, että miten te naiset oikein teette tämän, kun kynsilakkaa meinasi olla enemmän muualla kun kynsillä. Näytin omiani ja olivat ihmeissään.


Omat kynnetkin tietenkin lakkasin ja halusin niistä iloisen väriset. Aikaa ei oikein meinannut olla, enkä osannut päättää väriä Teinkin sitten ihan ekaa kertaa täysin rehellisen skittle-manikyyrin. Mun kynnet kyllä kärsi tuolla päivässä niin paljon, että en ole uskaltanut vielä tarkistaakaan kaikkia damageja. Jo valmiiksi tosi lyhyiksi vedetyt kynnet on luovuttaneet kulmia ja joissain on sivussa lohkeamia ihan liian syvällä. Moni kynsi/sormenpää on aika kipeä. Pistää miettimään geelikynsiä, mutta haluaisin selviytyä ilman.



Meillä oli tilaisuudessa ammattivalokuvaaja ja noi pari kuvaa musta on sen ottamia mun kameralla.

12 kommenttia:

  1. Hihii, todella mukavan erilainen (mutta kynsilakka-aiheinen) postaus :). Sää oot nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :))
      Oli kiva välillä kirjottaa jostain muustakin :)

      Poista
  2. Hah hah, hauskan kuuloinen toimintapäivä ja pirteitä kuvia!! Olisin nähnyt vielä mielellääni mitä pojat lakkasivat kynsilleen.. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ehkä kuulosti hauskalta, mutta suurimman osan ajasta mä olin ihan helisemässä :D Voi kunpa olisi ollu aikaa kuvata niitten kynsiä!!

      Poista
  3. Ihanan värikäs tyyli! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa tosi hauskalta! Rupes tekee mieli koristella omaa näyttöä glitterlakoilla, mut avomies ei varmaan kauheesti tykkäis ;D

    VastaaPoista