Sivut

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kesäkuun empties

Viime vuoden elokuussa innostuin postaamaan sen kuun emptiesit. niitä oli vain muutama. Syvästi vannoin itselleni tekeväni postauksen siitä lähtien joka kuukausi. Vakaa aikomus oli kerätä purnukoita talteen ja voin sanoa, että tavallaan niin teinkin, mutta syyskuussa mulla ei sitten tyhjentynytkään yhtään purkkia. Lokakuussa yksi ja sekin oli sama silmämeikinpoistoaine kuin elokuussa. Loppuvuonna saattoi joku yksittäinen juttu loppua, mutta heikkoa oli kunnes... Kesäkuu muutti asiat täysin, kaikki loppui ja mielestäni tämä on ensimmäinen kuu tuon elokuun jälkeen, kun postaaminen aiheesta on mielekästä. Tiedän myös, että heinäkuussakin se on mielekästä, sillä tämän viiden päivän aikana olen ehtinyt lopettaa jo kaksi tuotetta ja ne on tallessa.


Kesäkuussa loppui siis peräti kahdeksan tuotetta. Näistä kaksi oli shampoita.


Bio system 2 bio balance shampoo
Tätä tai vastaavia ruskeita puteleita oon käyttänyt pitkään, mutta jokseenkin satunnaisesti. Mun päänahka alkaa kutisemaan herkästi ja koen, että tää vähän auttaa siihen. Välillä kuitenkin sorrun ostamaan joko hienoja tai hyvännäköisiä purnukoita, mutta palaan lopulta aina takaisin. Tällä kertaa mulla on jo uusi samanlainen pullo käytössä.

Cutrin pureism Deep cleaning shampoo
Se, mitä kampaaja sanoi, että ei saa käyttää, ettei väri lähde: syväpuhdistava shampoo. Ja nyt kuitenkin käytin ja vielä loppuun, vai käytinkö? En. Olisin halunnut käyttää, koska vetäsin vähän överiksi mun värihoitoaineella ja olisin halunnut korjata lopputulosta. Tässä pullossa oli ollut vielä noin kaksi annosta jäljellä, mutta kun olin jättänyt sen väärinpäin, se olikin vuotanut kierteiden välistä tyhjäksi. Surku.

Kerrankin mulla tyhjeni myös kynsijuttuja..


Seche Vite
Mun luottopikakuivattaja. Se vaan toimii, ei muuta. Purkki on ihan tyhjä, sillä yhdistin kaksi lähes käyttökelvotonta Secheä ja hirveästi restorea perään. Hyvä tuli!

Kinetics dehydrator
Geelikynsien ensimmäinen pohjustusaine eli "nail prep". Kyseinen on ollut toimiva, vaikka purkin suu oli kyllä vähän pelottava ja korkki huonompi pitää kiinni kuin esim. kynsilakoissa. Mutta aineessa ei mitään valittamista.

Cesars primer
Geelikynsissä "se toinen pohja-aine". Mun eka primer ja loppui nyt. Se kesti siis mun käytössä kolme vuotta!! Eli jos joku miettii, ostaako primerin "kun se on niin kallista" tai joku muu vastaava tekosyy, niin sanon, että osta ihmeessä! Parantaa kynsien pysyvyyttä ja kestää. Suosittelen tällaista pullossa olevaa kynien sijaan.

Sit nää naamaan liittyvät jutut.


Ahava Time to hydrate Essential day moisturizer
Näytekokoinen kasvovoide, joka saattoi tulle Livboxin mukana, en varmaksi muista, enkä kyllä jaksa tarkistaakaan vanhoista postauksista. Tämä oli ihan kiva voide, levittyi ja imeytyi hyvin. Tuoksukin miellytti. Mutta kaikesta huolimatta jäi jotenkin sellainen mitäänsanomaton fiilis. Tuskin ostan siis isokokoista varsinkin, kun noita muita kasvorasvapurnukoita on kaapit pullollaan.

Simple
Silmämeikinpuhdistustyynyt löysin kuivuneena vessan kaapin ylähyllyltä. Jäljellä oli enää viisi, joten kolmestakynnemestä ei ihan älyttömästi mennyt hukkaan. Nämä sain Livboxista yli vuosi sitten ja silloin käytin niitä. Tosi hyviä vedenpitävän meikin poistoon, vaikkakin jo alussa ehkä hitusen verran liian kuivia omaan makuuni. Jos alkaisin käyttää vedenpitävää meikkiä, varmaan ostaisin näitä, koska ovat miellyttävämpiä kuin ne nestemäiset, mitä mulla on ollu.


Forever Sonya
Pronssin värinen kulmakynä, joka on ollu mulla ainakin 5 vuotta! Sen loppumista oon ennustanu jo tosi pitkään. Uuden sain ostettua kaveriltani vielä syksyllä, vaikka tämäkin sarja on jo uudistunut, eikä näitä saa enää. Mutta tuolla uudella mä pärjään sitten seuraavat viis vuotta ;)

4 kommenttia:

  1. Kynsijuttuja kyl tyhjenee paljon harvemmin kuin muita tuotteita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihan yllättävän monta loppui nyt yhdessä kuussa :D

      Poista
  2. Haha. Nytkö se kulmakynä vasta loppui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :D Se kesti kyllä tosi kauan :) Ja mä kyllä käytin sitä syksystä asti melkein koko ajan!

      Poista