Sivut

torstai 12. kesäkuuta 2014

MakeUpShop.fi - Pari lakkaa esittelyssä

Lisäsin jokin aika sitten makeupshop.fi:n affiliate-mainoksen tuonne blogin sivuun ja toki kävin silloin myös katsomassa ko. sivuja. Siellähän olikin sitten muutamia kynsilakkoja ja niistä alkoi kiinnostaa nuo kaksiosaiset Revlonin lakat. Niinpä pyysin sieltä tuotteita testiin ja ilokseni sain valita kaksi lakkaa.

Valitsin Maybelline New York Color Shown 212 Mudslide Tote ja Revlon Nail Art French Mixin Sweet Revenge. Ja tässä lakat sitten kynsillä.


Ekana Sweet Revenge, jonka kanssa uhmasin kyllä ihan tuota French -juttua ja tein liukuvärin. Lakan molemmat päät on ihanan juoksevia ja hyvin peittäviä, 2 kerrosta riittää. Lakka myös kuivui nopeasti. Olen tyytyväinen. Ainoa vaikeus liukuvärin kanssa oli se, että halusin laittaa molempia värejä sieneen, niin koko ajan joutui avaamaan ja sulkemaan pulloa.


Violetissa puolessa on hienoista shimmeriä, mutta se ei oikein näy kynsillä, ellei katso tosi läheltä. Yritin vangita shimmeriä lähikuvaan, mutta parhaiten se näkyy ylimmästä kuvasta, jossa on pelkät lakkapullot.


Mudslide Tote on lakkana kyllä jotain todella erikoista, siis ei koostumukseltaan tai mitään, mutta ulkonäöltään. Mattainen lakka, jossa on seassa hämyä hilettä. Tämä mattalakka kuivui ihan äärimmäisen nopeasti, kuten mattalakoilla on tapana. Tämä myös levittyi kivasti, kuten tuo toinenkin lakka. Yksi kerros ei ihan riittänyt, joten menin kahdella. Miinusta pitää antaa reunojen siivoamisesta. Hileiden ansiosta se on vaikeampaa, mutta se on kyllä aika pieni miinus, koska esim. mulla niitä hileitä sattui reunalle yksi ja sain sen kyllä pois. Mutta siis, jos kaipaat erikoista ja tummaa lakkaa, valitse tämä!



Ja nyt tulee teille lukijat!

Koodilla "KUNSII" saatte makeupshop.fi:n koko valikoimasta 15 % alennusta 22.6. asti!!
Postauksen linkit ovat Affiliate -linkkejä.

8 kommenttia: