Sivut

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesävarpaat kylmään kesään

Tämän kesän tähän astiset lämpimät päivät olen pyristellyt lohkeilevilla China Glazen neon -lakoilla. Sitten, kun mulla oli vihdoin aikaa tehdä muuta kuin korjausoperaatioita tai pikalakkauksia varpaille, helteet loppui.


Koralli on nyt palanut mun tärykalvoihin niin lujaa kiinni, että muu ei enää kelpaakaan, niinpä valitsin varpaisiin kauniin vaaleankorallisen geelilakan. Kuitenkin kukkien ideakuvaa tuijotellessani sain pakkomielteen lisätä vähän liukuväriä molempiin sivuihin ja hups, koralli väri oli lähes kokonaan kadonnut.


Liukuväri on tehty läpinäkyvillä geelimaaleilla siveltimellä liu'uttaen. Kukatkin on geelimaalilla. Mustalla maalasin ääriviivat ja ripottelin irtoglitteriä päälle ja sitten uuniin. Voi sitä hileen määrää, mitä oli sen jälkeen joka paikassa! Yritin ottaa kuvia kynsien teon jälkeen ja vaikka imuroin lattiaa ja kaikkea, niin silti yhtäkkiä jalat oli taas ihan täynnä mustia pilkkuja. Päädyin siis ulkokuvauksiin muutama päivä myöhemmin.


Käytetyt ainekset vielä listattuna:
  • Pohja- ja top-geeli - NDED
  • Vaalea koralli - Semilac A74
  • Liu'ut - Mosaic gel paint Pink neon ja Yellow neon
  • Mustat maalaukset - Mosaic gel paint black
  • Musta glitter, mustat strassit

8 kommenttia:

  1. Mielettömän hienot kynnet! Söpikset!

    VastaaPoista
  2. Aina niin ihana irtoglitteri! Oon haudannut ne syvälle laatukoihin ja käytän vain hätätapauksessa.. Mutta onpa kyllä "komeat" varpaankynnet, oikein kesäiset:) kyllä, kesä oon tulossa takaisin Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, irtoglitterit pitäs kyllä haudata johku syvälle :D
      Ulkona näyttää kyllä niin synkältä, että alkaa usko loppua kesän kanssa.

      Poista