perjantai 6. kesäkuuta 2014

Käsinmaalattuja geelilakkauksia

Tässä on kahden työkaverin kynnet. Ensimmäinen asiakas on ollut mulla jo jonkun aikaa. Hänen siskonsa kävi eka mulla ottamassa geelilakkauksen ja sisko innosti sitten hänetkin ottamaan geelilakkauksen. Silleen hauskasti on mennyt, että sisko oli hänen ekassa kynsienlaitossaan mukana ja nyt hän oli työkaverinsa ekassa kynsienlaitossa mukana. Saa nähdä, jatkuuko perinne ja kuka on seuraava "uhri".


Kynnet sovellettiin jälleen mallikuvista, mutta en enää muista, oliko mallikuvat ihan tällaisia, vai oliko nämä kahden yhdistelmä. Kärjissä kuitenkin on kahden hileen liukuväri ja leopardeissa sisällä mix-hileitä. Leopardit on maalattu gel painteilla.


Edellisen työkaveri oli piirtänyt paperille mallin. Paperissa oli kuva kynsistä ja kuvattu värejä. Yksi väreistä oli "Barry M kullanvaaleanpunainen", joka on tavallinen kynsilakka, mutta noin pienenä alueena en kokenut sitä ongelmaksi.


Yhdessä sitten valittiin muut kaksi väriä ja koska värit eivät oikein meinanneet erottua toisistaan, laitettiin vielä valkoiset viivat gel paintilla. Lopputulos oli hempukat kynnet!

4 kommenttia: