Sivut

torstai 16. tammikuuta 2014

Torstaituote - Pimeässä hohtavat strassit

Lokakuussa haikailin pimeässä hohtavien strassien perään ja Hepexxx lähetti mulle silloin heti pienen pussukan. Mun oli tarkoitus esitellä ne heti torstaituotteena ja ne oli mulla mukana työmatkalla. No silloin kaikki ei menny niin kuin piti, joten strassit jäi esittelemättä. Nyt kynsihuonetta siivoillessa löysin ne jälleen ja koska vieläkin illalla on pimeää, otin strassit esittelyyn!


Strassit ovat 3 mm halkaisijaltaan ja ne ovat täysin läpinäkymätöntä muovia, kuten monet lapsena ostetut pimeässä näkyvät lelut ja koristeet. Muoto on kulmikas, kuten timantin kuuluukin olla.


Strassit loistaa tosi hyvin pimeässä ja niiden valoisuus myös säilyy hyvin. Siitä syystä en ottanutkaan kuvia parin minuutin välein, vaan jätin strassit lojumaan ensin 15 minuutiksi ja sitten vielä toiseksi vartiksi. Viimeisessä kuvassa strassit ovat olleet jo puoli tuntia pimeässä. Yllä olevat kuvat on otettu manuaaliasetuksilla iso 400, f 1:3,5 ja 4s.


Valoisuus siis säilyy hyvin, mutta miten näitä melkein valkoisia muovipyörylöitä voi käyttää..? Tietenkin, kuten strasseja, mutta itse käyttäisin esimerkiksi pelottavan maiseman kuuna tai sitten ehkä päällystäisin koko kynnen.

Mitä: 3 mm kokoisia pimeässä hohtavia strasseja.
Mistä: Esim. Adenina
Mitä maksaa: 1 € / 50kpl

10 kommenttia:

  1. hihii kiva että kokeilit noita!! (mä en oo vieläkään,köh... :D)

    VastaaPoista
  2. mullaki jotain pimeässä hohtavia helmenpuolikkaita jotka testaamatta ,samoja taisin laittaa myös 300 lukijan arvontaani

    VastaaPoista
  3. Hahah, ompa hauskoja!

    Harmi etteivät näytä luonnon valossa kovinkaan kauniilta.

    VastaaPoista
  4. Mulla on näitä kanssa. Taisin ostaa halloweeniksi? Tosin ne näyttää aika rumalta pelkästään kynnelle.. Pimeessä sitten taas ihan kivalle :D

    VastaaPoista
  5. Nää on hauskoja! :) En oo vaan vielä keksinyt missä tilaisuudessa nää sais hyvin esille. Pimeessä hohtava lakkakin meinaan tuotti suurinta iloa kun juoksin itekseni pimeeseen vaatehuoneeseen ihaileen efektiä.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan ne hauskoja katella itekseen jossain pimeessä nurkassa :D Itsekään en ole vielä keksinyt, miten noita tai lakkaa saisi parhaiten hyödynnettyä.

      Poista