Sivut

torstai 12. joulukuuta 2013

Torstaituote - XL-leimasin

Puhuin joskus keväällä, kunka tarttisin XL-leimasimen. Kattelin sitä monesta paikasta, mutta ei tullut ostettua. Nyt huomasin sellaisen uutuutena Sanna Tara Nail Artissa ja valitsin testiin.


Paketissa tuli kaksipäinen leimasin ja kaksi muovista pyyhintä eli scraperia. Aiemmin en ole muovisia scrapereita käyttänyt, mutta kyllä niihinkin oppii ja ovatpahan laattoja säästäviä. Tajusin muuten vasta pari kuukautta sitten, että se on scraper eikä scarper. Valkoinen pää leimasimesta on extrapehmeä ja iso ja jopa hieman tahmea. Punainen pieni pää on normikova. Kaksipäisyys leimasimessa on kiva, koska toisella päällä saa pienet kuviot aseteltua hyvin.


Heti pehmeää leimasinta testattuani olin myyty. Koko kynsi upposi näppärästi tyynyn sisään ja leiman sai asetettua, miten tahtoi. Ei enää turhaa kääntelyä ja vääntelyä, eikä painettakaan kynnelle tullut niin paljon kuin kovalla leimasimella. Pitkiä kärkiä kovalla leimasimella leimatessa on välillä saanut pelätä kynsien katkeilua.



Koska leimasinta ei tarvitse pyöräyttää kynnellä, tulee leimasta todella tarkka, se ei yritäkään levitä. Siitä esimerkkinä tämä lähikuva yhdestä eilisestä kynnestä.


Koska leimasin on "tahmainen", isotkin alueet saa hyvin poimittua, kuten tämä rusetti, jonka kanssa mulla on ollut aina ongelmia. Nyt se tuli helposti kokonaisena.

 
Käytin leimailuun Konadin vaaleanpunaista leimalakkaa. Sanna Tara Nail Artista sekin. Siellä on noita leimalakkoja nyt alessa 2,95 - 3,50 /kpl


Miinuksina täytyy mainita leimasinpään väri, joka on valkoinen. Leimaan eniten valkoisia leimoja, joten toinen tällainen, vaikka punainen olisi jees, sillon voisi valita värin mukaan, kumpaa käyttää. Toinen miinus tulee siitä, että tuo valkoinen osa lähtee helposti irti. Silti plussat menevät paaaljon miinusten edelle. Kysymys kuuluukin, miksi en hankkinut tätä aiemmin!?


Mikä: Pehmeä kaksipäinen XL-leimasin ja kaksi pyyhintä.
Mistä saa: Esim. Sanna Tara Nail Art
Mitä maksaa: 5,95 € + postit

16 kommenttia:

  1. Mullekin on tällä hetkellä tulossa XL-leimasin :) Jospa sitten ei tulis epäonnistuneita leimoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo ainakin kovasti edesauttaa leimojen onnistumista :)

      Poista
  2. Minä en tarvitse tätä! :) Saan leimat onnistumaan millä tahansa leimasimella :D Muuta en sitten saakkaan onnistumaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulin, etten tarttis, mutta leimattuani pitkien kynsien kärkiin, tulin toisiin aatoksiin. Ja erityisesti kokeiltuani. Mutta mikäs siinä, jos leimat onnistuu :)

      Poista
  3. Mulla on niiiiiin kaarevat kynnet, että en saa pyöräyttämättä tälläkään leimattua, kynttä ei pysty painamaan tarpeeksi syvälle tyynyyn. Nyt sain käsiini suorakaiteen muotoisen löllöstamperin, jospa sillä onnistuisi helpommin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on sit kyllä tosi kaarevat kynnet :D Tuollaisesta suorakaiteen muotoisesta löllöstamperista en olekaan kuullut aiemmin. Sen täytyy olla vielä parempi ;)

      Poista
  4. Mulla onnistu leimaus ekaa kertaa, kun sain tämän löllö stamperin itselleni <3 True love!

    VastaaPoista
  5. Mäkin opein leimaamaan kun hankein tämmöisen, nyt oli puutteita sitten kivoista laatoista ja tilasinkin bm:n kaksi settiä ! :D Oon utelias tietämään, että mistä laatasta tuo kuvio on mikä on tuon tumman lakan päällä ns. 'villapaita' kuvio :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä hyödyllinen :)
      Tuo "villapaitakuvio" on Bundle Monsterin laatasta: BM-416

      Poista
    2. Kiitos tiedosta, harmi että juuri tuo setti jäikin tilaamatta ja tilasin ne kaksi aiempaa. Onneksi olen aikeissa tilata tuonkin tosin vasta joulun jälkeen. :D

      Poista
    3. Ahaa, harmi. Multa puuttuu taas just ne kaksi aiempaa :)

      Poista