Sivut

perjantai 6. joulukuuta 2013

Talvisia kynsiä

Parhaat otsikot, mutta kaikki muut on jo käytetty.

Ensimmäisenä kynnet, joita varten asiakas lähetti kaksi kuvaa. Toisessa oli mustahopeinen liukuväri ja toisissa lumitähti. Nämä piti yhdistää ja sehän sopi. Kokeilin heti mustalla geelilakalla tehdä liukuväriä ja siihen päälle painelin Mosaicin hopeista stardustia.


Olin juuri tehnyt joulupalloihin lumitähtiä, joten se olikin tuttu. Testikynnestä tuli onnistunut ja sitä myöten myös näistä. Näihin tosin lisättiin vielä tuo strassi.


Viime viikolla esitellyt pureskellut kynnet on jo huollettukin kerran. Lyhyellä huoltovälillä (2,5 viikkoa) mentiin ja osa kynsistä olikin saanut jo kärsiä. Kasvuakin oli tullut aivan valtavasti.


Talvisella linjalla jatkettiin. Tällä kertaa kärkiin laitettiin glitterliukuväri Mosaicin Holo Turquoise Stardustilla. Päälle leimat Konadin laatasta m59. Moni kuvio oli vielä aivan liian iso näihin, mutta onneksi tuo mahtui.


Viimeisenä viime viikolta tutut äsken mainitut kynnet nyt geelilakkauksena vanhalle miekkailukaverilleni. Hän pyysi luonnollista ja puhui ranskalaisesta manikyyristä. Koska osa kynsistä oli hyvin lyhyitä, näytin hänelle kamerasta kuvaa juurikin niistä viimeviikkoisista. epäterävä ranskiksen reuna ei saa eripituisia kynsiä näyttämään hassuilta, kuten sharppi ranskalainen manikyyri tekisi.


Postaus tuli ajastettuna, koska olen viettämässä itsenäisyyspäivää poikaystävän veljen kolmekymppisten merkeissä. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja muistakaa kaksi kynttilää! :)

9 kommenttia: