Miian lähettämä punainen paketti saapui hyvissä ajoin ennen joulua, mutta en avannut sitä heti. Vasta pari päivää ennen aattoa, kun olin taas paketoinut kasan lahjoja, päätin palkita itseni avaamisella. Punaisen laatikon sisältä paljastui lisää paketteja, kirje, kortti ja karkkipussi.
Kortin välissä oli mielenkiintoisia water decaleita. Toiset on käärmeennahkan näköisiä ja toisissa on tiikereitä :)
Seuraavaksi siirryin pienten pakettien kimppuun. Ekana avasin sen, joka oli oikeasti paketin näköinen. Sisältöä tutkiessani naurahdin kerran jos toisenkin. Paketissa oli palkkiviiloja, geelilakka striper ja väriä vaihtavaa pigmenttiä. Olen ihan hulluna väriä vaihtaviin juttuihin ja olin juuri tilannut noita Mimaxilta, kyseistä väriä en kuitenkaan onneksi ottanut. Samanlaisen geelilakkastriperin olin meinannut ostaa Miialle :D
Seuraavana oli vuorossa ensimmäinen tonttupussi. Tämä pussi sisälsi kasvonaamion, huulirasvan ja koko kynnen kynsitarroja. Kynsitarrat on hienon värisiä ja hohtaa pimeässä. Huulirasva on tuollaisessa hassussa kotelossa, mutta sisällä on siis ihan tavallisen kokoinen ja näköinen tuubi.
Toisessa tonttupussissa oli jouluisia nenäliinoja, huulitatuointi, kaunis itse tehty kynsilakkarintanappi ja hienoja tähtikoristeita. Kivaa, että Miia onnistui keksimään kynsikoristeen, jota mulla ei vielä ole :D
Viimeisessä tonttupussissa oli Rimmelin luomiväri ja kaksi Nails-kynsilakkaa. Nämä on mun ekat Nails-merkkiset lakat. Tuollaista Kiwi-väristä lakkaa olen flormarilta ajatellut hankkia, mutta kiva saada sellainen näin swapin kautta. Toinen taitaa olla hiekkalakka(?), ainakin koostumus vaikuttaa siltä, en vielä ehtinyt kokeilla.
Kiitos Miia Swapista. Paketti oli kyllä hyvin mun mieltymysten mukainen! Oot joko lukenut mun blogia tarkkaan tai sitten meillä vaan on aika samanlainen maku :D
Tosi kivan paketin sait
VastaaPoistaNiinpä :)
PoistaVau kiva paketti ja huulitatuoinninki oot saanut kokeiltavaksi, jospa se vilahtaa blogissasi! ;)
VastaaPoistaxoxo Mella
Kyllä se varmaan jossain välissä täällä vilahtaa :D
PoistaOi. Kaikkea kivaa paketista paljastui :)) Tuo Kiwi lakka näyttää todella kauniilta :)
VastaaPoistaJuu, niin se näyttää. Pääsee varmasti pian kynsille!
PoistaSaitpas kivan paketin :) Noi nails lakat näyttää kivoilta. Innolla odotan niistä postausta, kun ovat kynsillä :)
VastaaPoistaNiinpä :) Kyllä ne varmaan piakkoin täällä saadaan nähdä!
PoistaKiva paketti! :)
VastaaPoistaNäin on :)
PoistaMukavaa että tykkäsit;) Munkin täytyy postata pian sun pakettisi, joka oli ihana <3 ja hassua että meinasit ostaa samanlaisia juttuja mullekin ja mä osasin ostaa sellaista, mitä sulla ei ollut, jee:D
VastaaPoistaKiitos vielä kerran :) Kiva, jos säkin tykkäsit. Tosi hauska sattuma kyllä nuo :D
Poista