Sivut

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri...

Mun täytyy tunnustaa, että olen huono ihminen.. Mulla on kaksi joulukalenteria. Toinen on laatikko, joka sisältää kosmetiikkaa ja toinen on raaputuskalenteri porukoilta.


Nyt on jo 10. päivä joulukuuta ja olen avannut kuutiosta vain kolme SIIS KOLME!!!! luukkua! Raaputuskalenteri ei ole samalla lailla jäänyt heitteille, siitä pitää poikaystäväni huolen. Avaamatta on vain kaksi luukkua.


Ensimmäisen luukun kuutiosta avasin hienosti ajallaan ja otin kuvankin. En vaan saanut aikaiseksi postata aiheesta, joten koko kalenteri jäi oman onnensa nojaan. Ekasta luukusta tuli aika erikoislaatuisia kynsitarroja.

Toissa päivänä aioin avata kaikki puuttuvat, mutta ehdin avata ja kuvata vain kaksi, kun asiakas saapui jo. Luukusta 2 tuli pieni kynsiviila. Vaikuttaa toimivalta, pääsee varmaan laukkuun.


Kolmas luukku paljasti ruskean eyelinerin. Ihan jees tämäkin.


Neljännestä löytyi pieni suti. Se oli muuten todella tiukasti kiinni, oikein voimaa sai käyttää.


Mutta niin sai voimaa käyttää myös luukun 5 kynsilakan kanssa.


Luukun 6 huulirasvakin oli haastava, mutta se irtosi metallisen kynsinauhantyöntimen avulla.


Luukussa 7 oli luomiväri applikaattori. Noita en kyllä oikeastaan koskaan käytä, mutta onpahan nyt yksi lisää. 


Luukku 8 oli iso ja odotin siltä paljon, mutta mitä! Varpaidenerotin. Noo, kyllä mä tiesin etukäteen, että täällä tämmöisiäkin on, mutta silti.


Luukussa 9 oli luomiväri, jota nuuhkaisin. Ei haise pahalle, eli käyttökelpoinen lienee. Ja pigmenttiäkin on, siitä alempana...


Luukusta kymmenen tuli musta eyeliner. Vastaava kuin ruskea kaverinsa.


Tässä sen nuuhkaisun tulos. Piirsin sitten viikset saman tien ja ilme kertoo turhautumisesta. Luomivärissä tosiaan on ihan hyvin pigmenttiä ja kynät toimii myös hyvin.. Ja kyllä, mulla on pipo päässä sisällä. Meidän kämpässä on 17,5 astetta, vaikka patterit on täysillä. Huomenna soittoa isännöitsijälle!


Oli mulla kaunis ajatus, että postaan jokaisen luukun täällä blogissa, mutta se olisi ollut ehkä aika tylsää. Varsinkin nyt, kun katsoo sisältöä. Olisin myös halunnut keksiä jonkun muun joulukalenterin tänne blogiin, mutta en halua, että se on peruspostauksia, joita tulee vaan joka päivä. Haluan keksiä jotain erikoista. Ehkä ensi vuonna!

6 kommenttia:

  1. Mimosalla tais ollakki tuo kalenteri,joten sitä kautta nähnyt luukkujen sisällön =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sillä on. Oon vältellyt Mimosan blogin lukemista, ettei yllätykset paljastuis etukäteen :D

      Poista
  2. Tällänen kalenteri olis kiva lisä perus suklaa- ja raaputuskalenterin rinnalle :) Noita kahta ei voi jättää pois :p
    Ehkä vähän turhiakin juttuja mun mielestä (esim. nuo siveltimet ja varpaaerottelijat). Mielummin löytäisin joka luukusta eri kosmetiikkaa, en niinkään niitä tarvikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta olis kanssa kiva, jos joka luukussa ois jotain kunnollista. Siitä kalenterista vois sitten maksaakin ihan mielellään. Tämä on pettymys.
      Itsellä suklaakalenteri on jäänyt pois, mutta raaputuskalenteri pysyy :)

      Poista
  3. Mie oon ihan samanlainen, muutaman luukun muistaa avata, mutta loput avaan tyyliin tammikuussa. :D Joten tänä vuonna tein päätöksen olla ilman minkäänlaista joulukalenteria..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä päätös! Itsekin voisi jättää muut kalenterit pois, paitsi raaputuskalenterin. Suklaakalenteri jo jäikin, kun ei niitä laukkuja muistanut avata.

      Poista