Sivut

torstai 5. syyskuuta 2013

Torstaituote - Elokuun empties

Kuukausi sitten huomasin Helenan Dixi -blogissa heinäkuun emptiesin. Postauksessa alussa Helena kertoi joskus ihmetelleensä muiden empties-kasoja. Itselle tuli täsmälleen sama fiilis katsoessani hänen valtavaa kasaansa. Näin ollen päätin itsekin kasata emptiesin elokuulle.


Ja kävi vähän, kuten aavistin. Kasasta tuli hyvin pieni. Vain 5 tuotetta, joista 2 minikokoista. Kaikki tuotteet ovat loppuneet pitkien työmatkojen takia.


Ensin loppui mun matkakokoinen hiuspuuteri/kuivashampoo. Se enteili loppumistaan jo heinäkuussa. Esittelin tämän jo sateenkaarihaasteessa. Tykkään siis paljon tästä tuotteesta, syynä hajuttomuus ja toimivuus. Ei näytä tukka rasvaiselta, eikä valkoiseltakaan. Mulla on kulunut näitä monta, niin isoja kuin pieniäkin.


Mulla on ollut matkalla mukana asetonia sisältävä kynsilakanpoistoaine. Se oli pursunut lentokoneessa puolityhjäksi. Ei siis tarvinnut poistaa kuin yhdet lakkaukset työmatkalla, niin purkki oli tyhjä. Tämä Tokmannilla 1€ maksava purkki toimi hyvin tarkoituksessaan ja kaiken lisäksi oli myös ihan hyvän tuoksuinen. En tiedä, saako näitä vielä.


Vakiokäytössä jo pidemmän aikaa on ollut Pirkka-silmämeikinpoistoaine. Niitä omistan aina kerralla kaksi, tyhjempi matka-fagbagissä (tuttavallisemmin Bambissa) ja täydempi kaapissa. Yksi tällainen tyhjeni tässä kuussa ja tietenkin se matkustava purkki. Kyseinen tuote on ihan toimiva perusripsarin poistoon, eikä se ole hinnalla pilattu. Aine ei myöskään kirvele, käytän sitä vanulapuilla.


Kaksi viimeistä loppunutta oli näytekokoiset shampoo ja hoitoaine. Näistä mulla ei ole paljoa sanottavaa. Toisen taisin saada jostain kampaamosta ja toinen on varmaan jostain hotellista. Kyllä näillä pesi, mutta sen syvällisempää analyysiä en ehtinyt tehdä.

Haastan kaikki ne, jotka ajattelee samalla lailla kuin mä, eli eihän niitä purkkeja koskaan tyhjene, tekemään syyskuun emptiesin!

12 kommenttia:

  1. mulla on just luonnoksissa postaus tyhjistä purnukoista ;D

    nää on kivoja! :)

    VastaaPoista
  2. Miulla on kanssa meneillään tämä, mutta suunnilleen 2kk välein niitä teen, että tulee edes jotain tuotteita kulutettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo 2 kk kuulostaa hyvältä väliltä. Edelleen ihmettelen joidenkin tyhjentymismääriä :)

      Poista
  3. Mä mietin et voisin itekkin tällaista tehä, ut just totesin etä mun purnukat olis kynsilakanpoistoaine. Thats it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut. Kerää kuukauden purkit ja tee postaus vaikka siitä kynsilakanpoistoainekasasta ;)

      Poista
  4. Olen kans harkinnu tätä ku muutamis blogeissa nähnyt =)vois tehdäkki jossain vaihees.Ainaki täällä tuota lakanpoistoainetta viel joistain kaupoista saa tais olla hiukan päälle 1e ku tarjoustalossa ei ole.Tykkäsin myös siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä. Mielenkiintoista nähdä muiden kasoja ja aineita :)
      Pitääpä kattella, jos jossain tulisi vastaan, koska hyvää on.

      Poista
    2. jep jos liikut hesassa nii mikäli en ihan väärin muista nii saiturinpörssissä on ja niin taitaa olla tuo kauppa myös vantaalla ja järvenpäässä =)

      Poista
  5. Nää on kivoja postauksia. Itellä ei tuu säilytettyä tyhjiä puteleja (koska niin vähän tilaa), mutta ne kuvathan vois ottaa aina ennen roskiin heittämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän niistä tartte välttämättä tuota kasaa muodostaa. Teeppä semmonen postaus :)

      Poista