Sivut

torstai 11. huhtikuuta 2013

Torstaituote - Huhtikuun Livbox

Siellähän se Livbox odotti tällä kertaa laatikossa ja pääsin heti sen kimppuun! :)


Huhtikuussa värit oli melko talviset, mutta ei anneta sen haitata. Paketti sisälsi neljä tuotetta, ja ripsaria lukuun ottamatta kaikki ovat täysikokoisia.


Avéne

Jännin näistä on tämä terveyslähdevesi. Suihkutin sitä aamulla naamalle ja meikkasin päälle. Herättää ainakin, jos ei muuta :)


Simple

Silmämeikinpuhdistustyynyt, jotka poistaa myös vedenpitävän meikin, ovat mielenkiintoinen tuote. Niitä piti heti testata. Meikkasin toisen silmän Lumenen vedenpitävällä ripsarilla ja annoin kuivua.


Materiaali on hyvää, ei nukkaannu ja vaikka on ohut, niin on silti pehmeä. Meikki lähti, silmää ei kirvellyt tai mitään. Hinkata sai vähän (ei liikaa), mutta meikki ei ollut luomilla poiston jäljiltä, vaan lapussa.


Clinique

Ripsiväri, joka tuuheuttaa ja pidentää. Tätä laitoin aamulla.


Harja ripsarissa on "perinteinen". Se tuntui oudolta pitkästä aikaa, sillä olen käyttänyt kumista harjaa jo monta vuotta. Väriä sai hinkata ripsiin, mutta lopputulos oli ihan nätti. Kuva tuolla alempana.


Paese

Luomiväri, jossa on kolme hohtavaa sävyä. Kastelemalla siveltimen luvataan intensiivisempi tulos. Sitä täytyy vielä testata, mutta tänään laitoin kaikkia kolmea kuivalla siveltimellä. Kivasti hohtaa nuo ja sävyt oli mulle sopivat.


Tässä sitä ripsaria ja luomiväriä. Luomiväri näyttää vähän "paakkuuntuneen" tuossa liikkuvalla osalla. Se voi tietysti olla pohjankin syytä, tiedä noista.


Semmoinen oli mun viimeinen paketti :'( Nyt Livboxin hintakin nousee, joten en varmaan tilaa uudestaan heti. Mukavia nämä toki olivat. Ei muuten tulisi kokeiltua noin paljon kaikkea uutta!

4 kommenttia:

  1. Mulle tuli Cliniquen silmänympärysvoide, olin ihan tyytyväinen. Muuten sama sisältö. En tykännyt luomivärin tuoksusta ollenkaan vaikka värit on ihan ok. Se haisee jollekin kukille tjsp. ja herää lähinnä kysymys, pitääkö värikosmetiikan tuoksua ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, toi siis oli se vaihtuva tuote.
      Enpä kiinnittänyt huomiota luomivärin tuoksuun. Pitää haistella, kun pääsee kotiin :D Ja parempi joo, ettei nuo esim. luomivärit tuoksuis ollenkaan. Mulla on jotain tosi voimakkaasti tuoksuvia ja niitä en tykkää käyttää just siks.

      Poista
  2. Livboxin hintahan nousee vain tilauksille jotka on tehty 15.5 jälkeen. Kannattaa siis tehdä määräaikainen tilaus niin hinta pysyy samana (13.90€) niin pitkään kuin pakettia haluat tilata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, hyvä huomio. En lukenut kovin tarkkaan tuota ilmoitusta hinnan noususta näköjään :) Menee siis uuteen harkintaan :D Kiitos!

      Poista