tiistai 2. huhtikuuta 2013

Baby shower nails ystävälle - glitterpläjäys

Ystäväni odottaa lasta ja pidimme hänelle vauvakutsut. Heti kutsujen suunnittelun alkuvaiheessa joku ehdotti manikyyriä, sillä juhlakalu (tai hänen äitinsä, miten sen haluaa ajatella) on intohimoinen kynsienlaittaja. Olin heti vapaaehtoisena ja pääsin suunnittelemaan kynnet. Suunnitteleminen oli aika helppoa, sillä olimme joskus tutkineet minun lakkakokoelmaa ja sieltä oli bongattu muutama lakka ylitse muiden. Myös nämä pinkit kynnet olivat olleet kovasti hänen mieleensä.


Niinpä tein kahdella eri violetilla liukuvärin (lakat tuolla alempana) ja vetäsin siihen päälle juuri tuota samaa Sonnetariumin Samurai Princessiä. Yksinkertainen manikyyri, mutta kaunis lopputulos. Kanssajuhlijat olivat haltioissaan, että saako kynsilakoilla tehtyä jotain tuollaista, vaikka itse tuleva äiti oli heitä mm. liukuvärin saloihin jo aikaisemmin opastanut :) Kynsistä tuli kuulemma tuijottelukynnet.


Lakkoina Models Ownin Southern Lights, Purple Haze ja päällä Sonnetariumin Samurai Princess. Aluslakka Ginasta ja päällä Seche Vite.


Kynsien lisäksi tein hänelle myös käsien sokerikuorinnan ja lopuksi rasvauksen. Oli meillä toki muutakin ohjelmaa, noista lisää myöhemmin :)

16 kommenttia: