Sivut

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Akvaariotippitutoriaali

Olisikohan ollut noin vuosi sitten, kun Mimaxin verkkokauppaan tuli akvaariotippejä. Ne olivat kuitenkin tähdenlento, enkä itsekään sellaisia tilannut. Tilasin kuitenkin läpinäkyvää akryylijauhetta ja tein tipin itse. Kuvasin samalla tutoriaalin, jota en ennen tätä hetkeä ole jaksanut kasata loppuun.


Tarvitset
  • 2 läpinäkyvää tippiä, joista alempi on kynteen sopiva ja ylempi 1 koko pienempi
  • Tippileikkurit
  • Läpinäkyvää akryylijauhetta
  • Akryylinestettä
  • Siveltimen
  • Koristeita
  • Ruiskun tai pillin
  • Vettä


Leikkaa alemmasta tipin kärjestä niin paljon kuin haluat pois, mutta leikkaa ainakin siinä näkyvä numero.


Leikkaa ylemmästä tipistä toisesta päästä ohennettu kohta pois.
Leikkaa ylempi tippi samaan tasoon kuin alempi niin, että ylemmän tipin yläreuna on alemman tipin ohennuksen alkukohdassa.


Viilaa reunat siisteiksi ja suoriksi.


Pidä tippejä päällekkäin kädessä niin, että niiden väliin jää hieman rakoa. Täytä kärki akryylillä.


Nyt tipit pysyvät jo kiinni toisissaan.


Täytä myös reunat akryylillä.


Laita haluamasi koristeet tipin sisään, ei liikaa, että pääsevät liikkumaan.


Täytä yläreuna puoleenväliin akryylillä.


Lisää vesi ruiskulla tai pillillä. Yritä saada ilmakuplat pois ja täyttää ihan piripintaan. Varmista, että tippi ei vuoda.


Täytä loppu yläreunasta.


Valmis! Nyt tipin voi liimata kynteen, kuten tavallisen ja rakennella siihen kynnen päälle. Ei siis haittaa, vaikka tippi jää röpöksi, se siistitään sitten, kun sitä käytetään.

17 kommenttia:

  1. Ei ole totta, miten hauska idea :D

    VastaaPoista
  2. Ihana :) oon kanssa joskus youtubesta katellu näitten tekoa mut ylläri etten oo saanu aikaseks kokeiltua :D

    VastaaPoista
  3. Oon joskus törmännyt tällaisiin vesikynsiin ja ne on musta supersöpöjä.
    Niin mitä tuo akryylineste on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akryylikynnet tehdään kastamalla sivellin ensin nesteeseen ja sitten jauheeseen. Siihen siis tuo akryylineste.

      Poista
  4. Hauska idea! Haluun nähdä noi pian sun kynsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou! En käytä tippejä omissa :D Jossain vaiheessa ehkä vois kokeilla, mutta pian en voi luvata :)

      Poista
  5. tosi hienot :D ! pitänee linkata tuo ohje mun kaverille, joka laittaa tippejä ja geelaa ;)

    VastaaPoista