Sivut

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Viimeiset ennen lakkoa

Kynsikamaa kertyy koko ajan lisää sellaisella tahdilla, että vanhojakaan en koko ikänäni saa tuhottua pois. On aika maaliskuun kestävän ostolakon. Se käsittää kaikki kynsituotteet ja kaikki ebay-tuotteet. Ajattelin myös kerätä listaa asioista, joita haluaisin ostaa lakon aikana... Mielenkiintoista nähdä, onko hyödyllisiä vai hyödyttömiä :)


Mutta miksi kaikki ebay-tuotteet, no siksi, kun sieltä tuli tilattua muutama kello ja koru... Nuo yllä olevat on kaikki sieltä, muutaman euron kappale.


Nämä kaksi laattaa on myös ebaysta.


Takaisin kotimaahan. Viime hetkellä, eli 28.2. kävin "pakollisen" shoppailureissun ja suuntasin nokkani kohti Kinnusta, kauppaa, josta en tiennyt mitään ennen kuin muutama viikko sitten asiakkaani siitä mainitsi. Siellä oli myynnissä jos jonkinmoista kynsitarviketta ja no, oli niillä kyllä hintaa. Onneksi pieni alekori pelasti ja ostin lopulta kolme purkkia kangassydämiä 2 €/kpl. Oikea hinta noilla taisi olla peräti 7 euroa/kpl, huhhuh!


Sitten lakkoja, ylläri pylläri, mäkin ostin Seppälästä Golden Rosen Jolly Jewelsejä, numerot 110 ja 115. Näin kommentin näistä Keski-Suomen kynsiharrastajien FB-ryhmässä ja sitten yhtäkkiä niitä olikin joka blogissa. Nuo lakat maksaa 3,95 ja keskimmäinen graffitilakka taisi olla 0,90 € alekorista.


Kävin seuraavaksi Tokmannilla, koska yritin etsiä halpisluomivärejä, jotta voisin kokeilla sekoittaa geeliin tai lakkaan. En löytänyt mitään muuta kuin tuon MNY:n eurolla, mutta sitä käytän kyllä silmiin. Samaten Flormarin magneettilakat oli eurolla ja niistä yhden poimin mukaan. Kassaneidillä oli mustalla tuollaisella tehdyt kynnet. Raidat oli hyvin onnistuneet ja hän kehuikin lakkaa.


Ja sitten lopuksi, kun parkkiaikaa oli jäljellä enää noin 10 minuuttia hairahduin Glitterin tuubihuivialeen ja ostin sieltä kaksi kesäistä kappaletta yht. jotain 11,90...


Kassalla oli korvikset 2 eurolla ja ne nappasin vielä lisäksi. Täytyy kyllä kehua, että Jyvskylän Glitterissä on hyvä asiakaspalvelu, myyjät on aina iloisia ja auttavaisia. Samanlaista palvelua oon saanut myös JKL:n Vila -kaupassa :))

15 kommenttia:

  1. Jyväskylän Kinnusella on kyllä kalliita kaikki kynsikamat, ja välillä siellä saa vähän törkeää palvelua :S Itse käyn enempi hiusjuttuja sieltä ostamassa ja välillä hyvä että edes päivää sanovat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Nyt kun sanoit, ni ei ollu järin hyvää palvelua siellä. Myyjiä ei ollu aluks ollenkaan liikkeen puolella. Eikä kyllä salettina hymyillyt se, joka siihen sitten tuli.

      Poista
  2. Ihania tavaroita oot ostellu:)

    VastaaPoista
  3. ihania ostoksia,etenki betty boop laatta ja sieki oot ostanu kamera sormuksen ,Mieki jokin aika sit roosan sellasen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii, taispa olla jopa sun blogi, josta tuon bongasin ja sitten oli pakko saada itellekkii. :)

      Poista
  4. oulun glitter kaupassa aina myös hyvää palvelua ja ihania juttuja oot ostellu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ehkä noissa Glittereissä panostetaan yleisestikin palvelun laatuun.

      Poista
  5. Oi miten paljon kivoja ostoksia!! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana liukuväri ja tipunen pisteenä I:n päälle <3

    VastaaPoista