Sivut

perjantai 11. tammikuuta 2013

Käärmeennahkaa ja mustaa

Tehdessäni korviksia olin keksinyt myös käärmeennahan näköisen idean. Pöydällä oli puolivalmiit korvikset, asiakkaani huomasi ne ja innostui. Alkuperäiset oli toteutettu vain kynsilakoilla, mutta näissä vain kuvio tehtiin lakalla.


Pohjalla on kahta uutta geelilakkaa, vaaleinta ja oranssia kynnen toisessa reunassa hieman tyveä kohti liukuvasti. Oranssin päälle on käärmeennahka "leimattu" tyllin avulla ja harmaalla Golden Rose Matte -lakalla. Oikeaan reunaan laitettiin isoja glittereitä (aka. paljetteja).  Käärmeennahan päällä on vielä kerros pohjalla olevaa vaaleaa geelilakkaa, muotokerros ja päällysgeeli. Näihin kynsiin tuli yhteensä huimat 9 kerrosta geeliä!!


Sitten hieman yksinkertaisemmat kynnet ainakin vaiheittensa puolesta. Näihin haluttiin mustaa ja V-mallinen kärki.


Mustan V-kärjen lisäksi rajalle pistettiin yhdet 3 mm kirkkaat strassit ja 1 mm kirkkaita ja pinkkejä strasseja.

10 kommenttia: