Sivut

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Geelilakkojen huolto, Sinasta Sinaan

Mulla kesti geelilakkaukset hyvin. 3,5 viikkoa olin samoilla kynsillä. Yksikään ei mennyt poikki tai muutenkaan vioittunut. Olen tyytyväinen. Ilmaantumista ollut juuri lainkaan, ainoastaan etusormien kynnet olivat alkaneet hieman irrota kärjistä. Soak offien vaihdon syy ei kuitenkaan ollut se, vaan parin millin juurikasvu, joka alkoi jo näkyä lakkaustenkin läpi.

Se, mihin en ollut tyytyväinen, oli edellisten poisto. Kulutin siihen tunnin jos toisenkin. Ensin viilaus, sitten poistoainetta vanulappuun ja foliota. Jouduin toistamaan viilausta ja vanulappufoliojuttuja moneen otteeseen ennen kuin kaikki oli pois. Kokeilin myös Anniinan mainitsemaa uunin lämpöä, mutta en kokenut siitä hyötyä. Uskon, että pinnan rikkominen kevyesti ei riitä, vaan viilata pitää enemmän. Tämän totesin jo aikaisemmin, mutta yritinpähän kuitenkin.


Otsikossa lukee Sinasta Sinaan, mikä meinaa sitä, että edelliset oli Sina-merkkisellä geelilakalla ja nämäkin on. Molemmat olen ostanut I <3 me -messuilta. Halusin taas, että pohja on nude, jotta siihen voi päälle laitella mitä vaan. Tässä vaaleanpunaisessa on kivaa pientä kimalletta, mutta ei liikaa.


Aloitin yksinkertaisella koristelulla, leimoilla. Niitä en itselle ole tehnyt kovin pitkään aikaan, muille sitäkin enemmän.


Leimasin jokaiseen kynteen kukkakuvion Bundle monsterin laatasta BM12 Goshin Metallic purple -lakalla.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä sulla on ollut lakka tiukassa, hui.
    Mulla lähti eilen Sinan geelilakat (yht 4 krs) helposti. Poistin tavalliset lakat, en edes viilannut pintaa rikki, 20min foliossa, ja geelilakka lähti vetämällä pois. Ei tarvinnut hinkkailla ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli joo. Ei oo kyllä koskaan ollu noin vaikeeta. Toivottavasti nää toiset sinat lähtis yhtä helposti ku sun! :)

      Poista