Sivut

tiistai 7. elokuuta 2012

Liukuväriä niin vähän kuin sitä ei olisi ollenkaan

Jotenkin noin kuvailin ideaani kaverilleni, kun sain lakata hänen kyntensä ja vähän sellainen siitä tulikin jopa.


Olin ystäväni luona laulamassa Sing staria, jota jaksoimme laulaa ainakin viis tuntia. Se on ihan parhautta! Kivaa siinä on myös se, että me ollaan tosi tasaväkisiä :) Viiden tunnin lauleluiden jälkeen olikin jo niin myöhä, ettei enää viittinyt naapureita häiritä. Ystäväni sanoi, että hänen pitää sitten lakata illalla vielä kynnet, sillä hän oli seuraavana päivänä menossa häihin. Sitten hän katsoi hitaasti minuun ja arvasin, että saattaisin päästä lakkailemaan. Tutkittiin hänen kokoelmaansa ja katseltiin mekkoa. Ystävä valitsi vaihtoehdoiksi pari vaaleanpunaista Oriflamen lakkaa ja minäpä niistä keksin, että käytetään molempia.


Alle laitettiin näistä kahdesta paremmin peittävää. Olin ihan vaikeuksissa lakan sivelemisen kanssa, koska sen koostumus oli todella löysää. Toista kerrosta laittaessani vihdoin opin, miten sitä kannattaa sivellä. Lakka myös kuivui nopeasti. Kaksi kerrosta riitti ja sitten kaksi liukuvärikierrosta toista lakkaa. Yllä ja alla olevissa "lähikuvissa" näkyy tuo kärjen erilainen kiilto verrattuna tyveen.


Mustiin kuvioihin saatiin idea mekosta. Ystäväni oli tilannut nail art -siveltimiä Dealextremestä ja pääsin niillä räpeltämään. Setti vaikutti hyvältä, monta todella ohutta sivellintä :) Aloin aina piirtämään kuviota ja ystävän piti arvata, mitä kuviota milloinkin piirsin. Jossain vaiheessa pyysin häntä katsomaan mekkoa ja valkkaamaan kuvion, mikä seuraavaan kynteen tulee. Hänen tutkiessaan mekkoa piirsin yhtä kuviota ja kuinka ollakaan se kuvio oli juuri se, minkä ystäväni olisi valinnut :) Löytyy vasemman käden etusormesta, muistaakseni...


Kaikki lakat oli Oriflamelta, nimistä en tiedä, joten en niitä osaa esitellä. Alle ja päälle laitettiin Oriflamen Crystal base & top coat ja ihan päälle vielä quick dry dropseja, ne myöskin Oriflamelta. Normaalista poiketen kuvat ei ole minun ottamiani, sillä mulla ei ollut kameraa mukana ja kello kävi yli puolta yötä, eli olisi ollut liian pimeetä kuvata pokkarilla. Ylin kuva on otettu häissä ja kaksi alempaa kynsikuvaa 5 päivää lakkauksen jälkeen. Muutamassa kärjessä näkee pientä halkeilua, mutta ihan hyvin pysyi nämä lakat.

5 kommenttia:

  1. Tosi kivat kynnet, mäkin tykkään laulaa singstaraa :)

    VastaaPoista
  2. mäki tykkään hoilata singstarssii :DDD

    VastaaPoista
  3. SingStar on kyllä ihan huippua. Täytyy taas sopia uusi aika laulukarkeloille. ;)
    Lakkojen sävyt oli muuten Baby Pink ja Pearly Beige. Oriflame Pure Colour lakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin pitää!
      Kiitti, pitääpä päivittää nuo sävyt tuonne tekstiin :)

      Poista