Sivut

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Aurinkoooo

Geelihuolto aiheena ja kynnet saivat herkän aurinkoisen olemuksen. Tasan neljä viikkoa olivat huoltamatta, eikä yksikään irronnut ja vain etusormissa oli vähän ilmaantumista. Kamalan pitkiksi myös pääsivät kasvamaan, koska en viilannut niitä ollenkaan :) Enkä nytkään lyhentäny, vaan saavat kasvaa...

Miksi huoltoväli venyi näin pitkäksi? Syitä on monia. Ensimmäinen oli tietysti kynsien hyvä kunto, toinen laiskuus, mutta pääsyy lienee se, etten osannut päättää, mitä laitetaan. Vähitellen idea hautui päässäni ja tein suht yksinkertaiset ja vaaleat kynnet, joihin on helppo laittaa koristeluita päälle.


Näin kynnet syntyivät: Viilasin kärjet tosi ohuiksi ja laitoin keltaista glittergeeliä alueittain kärkeen. En siis täyttänyt koko kärkeä, vaan jätin tyhjiä kohtia. Tyhjät kohdat täytin vaalean persikan värisellä glittergeelillä. En myöskään tehnyt tiukkaa ranskalaista manikyyriä, vaan häivytin geelin smile linen alapuolelle eli syntyi liukuvärjäys. Uunin jälkeen vahvistin värit vielä toisella kerroksella. Pääasiassa pistin värejä samoihin kohtiin, mutta joissain kohdissa halusin muuttaa jakaumaa. Tähän väliin muodon rakennus, muotoon viilaus ja päällystys. Valmiit.


Kädet oli uimisen jäljiltä tosi kuivat ja teki oikein pahaa viilailla, kun pöly jäi ihoon :/ Onneks ei montaa tuntia mennyt, että pääsi pesemään ja rasvaamaan kädet..

Loppuun vielä kaverille kesken ottelun tehty suomenkannatuskynsi. Itelle en tehnyt. Oli kyllä idea, mut ajattelin tehä sit, jos voittaisivat. Ehkä ens vuonna?


Tervetuloa uusille lukijoille!!

6 kommenttia:

  1. ooo miten hienot ja elegantit kynnet! :)

    VastaaPoista
  2. Sulle olis haaste blogissani :))

    http://theyellownails.blogspot.com/2012/05/kysymyksia-ja-vastauksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! Oon saanu ton haasteen jo ja oon sitä yrittäny kirjotella. Lisään sut ja sun kysymykset mukaan :)

      Poista