Sivut

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pöllö-huhuu

Loma on ohi. Mitä tein lomalla? Aloitin pöllötehtaan.

Taas off-topicia, mutta liittyy kynsiin sen verran, että idean pöllöihin sain Maryahin omassa kynsiblogissaan linkittämästä blogista Madam B.C., johon oon nyt jääny jo ihan koukkuun.

Ensin aloitin yhdellä pienellä pöllöllä (n. 4 cm korkea), jonka tein poikaystävälleni hänen ollessa poissa.


Sitten halusin kokeilla vähän isomman pöllön (n. 15 cm) tekemistä esim. lasten leluksi. Kolmas pöllö syntyi, kun halusin tehdä vielä vähän pienemmän (3 cm?) kuin ensimmäinen



Neljännen pöllön tein kasari-ysäri -kankaasta, josta tein itselle topin ja shortsit. Se pääsi reppuun.



Sitten koko homma lähti käsistä ja nyt pöllöjä on tullut tehtyä yhteensä 8. Okei, kolme niistä on "tilaustöitä", mutta silti!!


Ohje pöllöjen tekemiseen vielä täällä.

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sulla on muuten sanavahivstus päällä?

      Poista
    2. Niinpä olikin, ei ole enää! Kiitos :)

      Poista
    3. En näköjään osaa kirjoittaa mutta kiitos itsellesi, mukavampi kommentoida kun ei tarvi arvailla niitä kiemuroita:)

      Poista
    4. Mun piti ottaa se pois jo aikaa sitten, mutta unohtui :)

      Poista
  2. Voi ei, miten söpöjä <3 Mullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin mä sullekin tehä :D
      Mutta noita on helppo tehä itekin :)

      Poista
  3. Kiitos linkityksestä! :) Todella suloisia pöllöjä olet tehnyt! Tykkään erityisesti tuosta ensimmäisestä ja minipöllöstä. Tekee mieli myös tehdä itsekin lisää! Minipöllö olisi ihana jossain laukussa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä lisää! :)
      Kun sanoit ton "minipöllö laukussa", aloin heti suunnittelemaan jotain glitter-minipöllöä laukkuun :)

      Poista