Sivut

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Limpparii


Itse en limpparia yleensä juo, koska se hiilidioksidi tuntuu niin pahalta suussa. Ei pysty, on niin hapokasta... Ensimmäinen kommentti näistä kynsistä kuitenkin poikaystävältä oli, että "teetkö limpparikynnet". Tein.


Hioin kynnet ihan superohuiks kärjistä, mutta muualta en paljo yhtään. Aika hyvässä kunnossa olivat vielä. Tällä kertaa lisäsin glitterit sekoittamalla niitä pieneen määrään geeliä. Kaverini on tästä pariin kertaan sanonut, että hänen kynnet tehtiin näin, niin pitihän sitä vihdoin kokeilla. Toimivaksi osoittautui tämä tekniikka. Hyvänä puolena siinä on se, että jos geelejä lopussa viilailee muotoon, ei tartte niin paljon pelätä, että ohut glitterkerros heti kärsii jostain kulmasta.


Eli siis tein keltaista ja oranssia glittergeeliä folionpalasen päälle ja siitä sitten siveltimellä asettelin kärkiin molempia värejä yhden "raidan". Uunin jälkeen pistin vielä molempien värien päälle kerroksen keltaista glittergeeliä. Keltaisen kerroksen ollessa märkä, asettelin siihen muutamia foliosilppupaloja, pinkkejä ja keltaisia. Ovat vaan niin läpinäkyviä, että värejä ei paljoa erota. Lopuksi muotokerros, viilaus ja päällysgeeli.


Taas tuli aika simppelit geelit, mutta noi värit <3 Näihin on helppo keksiä lakalla yms. koristeluita sit. Pistin heti kukkafimon joka kynteen.

6 kommenttia: