Sivut

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joululahjoja - kolme poimintaa

Sain paljon kivoja joululahjoja, mutta esittelen niistä kolme, koska nämä kolme eivät ole niin off-topic kuin muut lahjat.

Äidiltä sain OPI:n pinkin Suzi & the lifeguard -lakan. Tää on mun ihan eka opi-lakka :) Myös sisko sai pinkin opi-lakan, mutta hieman tummemman. Lakka oli hämäykseksi pakattu pakasterasiaan talouspaperin, kulkusten ja sukkien kanssa. Meillä on tapana hämätä lahjansaajia mahdollisimman tehokkaasti. Tekisi jo mieli päästä kokeilemaan lakkaa, mutta jouluglitterit on vielä ihan hyvät, enkä ole edes kyllästynyt o.O


Poikaystävä antoi minulle Make up biblen, jota olen monissa blogeissa nähnyt toivottavan. Itsekin kaupungilla ollessamme hieman vinkkasin tästä. Ja kuulemma oli jo moneen kertaan loppuunmyyty kyseinen kirja. Aina kun oli uusi erä tullut, oli se myös menny. Löytyi kuitenkin jostain myös minulle =) Tässä mulle välipäiviksi luettavaa! Kirja oli muuten pakattu poikaystäväni oman paidan sisälle - myös hämäykseksi...


Vielä kynsiä sivuavan joululahjan sain vanhemmiltani, nimittäin makrolinssin (35 mm f 1/3,5 ja tarkennus n. 14 cm päähän). Sillä olen kuvannut nuo kaksi ylempää kuvaa. Vaikuttaa hyvältä kynsikuvia ajatellen :) Tämän lahjan mukaan oli pakattu kiviä ja laatikon ympärillä oli kuplamuovia.


Onko muilla tapana harrastaa lahjojen kanssa hämäämistä näin suuressa mittakaavassa?

Tervetuloa uudet lukijani!

2 kommenttia:

  1. ihania nuo lahjat :) Tuo hämäysjuttu on aika kiva!! :D Ja hassu hehe
    Minäkin sain lakkoja, tosin muutaman enemmän. Jos kiinnostaa nii käypäs kattoo video jossa esittelen ne :)

    VastaaPoista
  2. Pitääpä käydä kurkkimassa :) Mulle ei ihmiset haluu ostaa kynsijuttuja, kun niitä on valmiiks jo niin paljon :D

    VastaaPoista