Sivut

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Rosy wedding nails

Uudet ruusunmalliset 3D-fimot pääsi heti käyttöön. No okei, mä tilasin ne tätä käyttötarkotusta varten. Myös tuo geeli, mitä on kynsissä on tilattu sitä varten, että saan häihin mekonväriset kynnet. Mekkoa ei kuitenkaan ollut geeliä tilatessani, vain ajatus väristä. No sitten kävi niin, että oikeanväristä kangasta ei ollut, joten mun kynnet ei sit lopulta ookkaan samanväriset kuin mekko. Mekko on minttu, haittaakse?


Mekossa on ruusuja ja siinä on muutenkin aika paljon kaikkea. Mut ku piti laittaa samaan mekkoon kaikki ideat. Vastapainoksi kynnet on yksinkertaisemmat, pelkkiä fimoruusuja ja helmenpuolikkaita niissä. Molemmat oli ensin "liimattu" Ginan aluslakalla ja Kikon pikakuivattavalla. Ne ei sitten oikein pysynyt, koska lakkayhdistelmä ei edes kahdessa tunnissa ollut kuivunut, vaan fimot aina vaan liikkui ja liikkui. Sitten kun mekkoa viimeistelin, fimot tippui pois. Vaihdoin lakaksi Seche Viten ja uusiks kiinni vaan. Silläkään ei kovin hyvin pysynyt, paitsi siinä kädessä, missäoli ensin ollut Kikolla. Liimasin tippuneet vielä ennen lähtöä niin, että kikoa ensin pikkusen ja heti perään SV. Nyt pysyi!


Häät oli pienet puutarhahäät. Todella kivaa vaihtelua perinteisille "kirkkohäille", missä oon ollu. Pari vihittiin heidän omassa puutarhassaan ja koko muukin juhla vietettiin siellä.


Morsiuskimppu meni hieman sivu suun. Hyppäsin yhdessä morsiamen siskon kanssa sitä tavoittelemaan, mutta onnistuin vain hipaista kimppua. Sen sijaan sukkanauha tuli oikeaan osoitteeseen, kun poikaystäväni sen hienosti muiden edestä nappasi.


Tällaisen kortin tein hääparille. Siinäkin on käytetty kynsilakkoja parin naamoissa.

10 kommenttia: