Sivut

lauantai 10. tammikuuta 2015

Uudelle vuodelle

Niinhän se tosiaan vuosikin meni vaihtumaan ja uuden vuoden myötä mulle tuli uudet kynnet. Mulla oli taas vaihtoehtoina pitemmät ja terävämmät tai ihan pänät ja nyt valitsin ne pitemmät. Kynnet oli jo itestään kasvanu aika pitkiksi ja pärjäsin niillä ihan hyvin töissä pahempia typottamatta, niin päätin pärjätä näilläkin. Pari päivää on mennyt ihan hyvin, kun on ollut vähän normaalista poikkeavaa: mm oman työhuoneen siivousta...


Itse kynsien päättäminen olikin kovin hankalaa, kun en halunnut liukuväriä, enkä ranskista. Mitä silloin voi tehdä?! Aluksi ajattelin, että ei mitään, mutta kun kilo kynsikuvia oli selattu, löytyi sieltä idea, jota lähdin toteuttamaan. Käyn koristelun tässä step by step, jos joku haluaa matkia tai soveltaa.
  • Sekoitin valkoista gel paintia ja top-geeliä. Vetelin sillä muutaman leveän viivan, kuten nuo kapeat valkoiset. Osa kynnen kärjestä jäi läpinäkyväksi.
    • Tämän tarkoitus on häivyttää oman kynnen ja kärjen rajaa.
  • Laitoin kärkiin Mosaicin Veil pink geelimaalia (glitter) ja liu'utin sen kohti tyveä häivyttäen.
    • Voi toki käyttää muutakin glitteriä, mutta tähän tarttuu tuo folio.
  • Painelin geelimaaliin läpinäkyvää simpukankuorimaista siirtofoliota
  • Kerros top-geeliä
  • Piirtelin valkoisella geelimaalilla kuviot
  • Kerros top-geeliä
  • Timantit kiinni liimalla
Näistä tuli just sellaiset, kuin halusin. Epäranskiksen ja epäliukuvärin lisäksi oli toive vaaleaa, mutta ei täysin valkoista. Siihenkin nää sopii.


Uusi vuosi toi tullessaan muutakin kuin uudet kynnet. Ostin uuden auton ja siihen meni yllättäen paljon rahaa. Uutena vuotena myös tehdään uuden vuoden lupauksia ja mulla on niitä neljä. Yksi niistä liittyy tuohon auton ostoon. Bf nimittäin haastoi mut säästämään puolessa vuodessa autoon käytetyn summan. Ja koska olen pikkasen hullu, otin haasteen vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mulla jää vuokran jälkeen noin 300 euroa käteen. Opiskelijana tää olisi ollut iso summa, mutta nyt se tuntuu pieneltä, kun pitää maksaaruoan lisäksi auton vakuutuksia, veroja, bensoja ja siihen päälle vielä kuntosalimaksua ja vaikka mitä. Musta onkin todella mielenkiintoista tulla toimeen noin pienellä summalla.


Tätä ennen olin luvannut, että puoleen vuoteen en osta mitään semmosta, mitä mulla jo on. Siis mitään, mitä nyt ihan oikeesti en tarvi. Hyvä, kun on tuo raharajoite, niin se auttaa sitten tässä. Joululahjoja ommellessa taas keksin, että ompelen jotain joka kuukausi. Ja kun laskee kaikki nää kolme yhteen, se tarkottaa sitä, että en voi ostaa kankaita, koska mulla on jo niitä. Mutta vanhat kankaat pääsee siis pakostikin käyttöön!

Sit mulla on vielä yksi lupaus, joka syntyi jutellessani kaverin kanssa. Se on tän kauheen koko ajan olevan kiireen vähentäminen, eli karsin menoja. Meinasin eka lopettaa blogin, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut. Ehkä mä lähden jostain muusta liikkeelle!

Tekeekö joku muukin siellä ruudun toisella puolellaan elämästään hankalaa tänä vuonna?

21 kommenttia:

  1. Mä päätin tehdä mun elämästä tosi hankalaa ja rajata herkuttelut yhteen päivään viikossa. Se on hankalaa tälläselle ihmiselle joka joka ilta rysähtää sohvalle karkkipussin kanssa. Tai rysähti vuonna 2014!
    Hyvä että et raaskinut lopettaa blogia, sua olisi jäänyt moni täällä kaipaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou! Ton täytyy olla vaikeeta :D Tsemppiä!
      Heh, kiva kuulla :)

      Poista
  2. Kauniit kynnet!
    Mulla sairaslomalla olevana työttömänä jää vuorkan ja laskujen maksun jälkeen käteen 150-200e ja sillä maksan elämisen, tankkaan autoa jne :D Taiteilua tää elämä! Auton rimpula tekee mun elämän just nyt hankalaksi, ku se ei halua tulla korjatuksi. Melkoinen äkäpussi tuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tiedän, että moni elää noin vähillä varoilla ja siksi onkin mielenkiintoista kokeilla, miten sillä taas pärjää. Tuppaa nuo menot kasvamaan sitä mukaan kun tulot.
      Autot on semmosia joskus, toivottavasti rauhottuisi :)

      Poista
  3. Kauniit kynnet :)

    Perinteisesti en ole harrastanut uuden vuoden lupauksia, koska mua vähän huvittaa se rumpa kun ihmiset puhkuu uusia tuulia tammikuun alussa ja unohtaa homman ennen kuun loppua. Tietty on niitäkin, jotka pystyy lupauksensa pitämään.

    Toisaalta palasin juuri mun pienen kuntoilu ja laihdutusprojektin pariin, joka oli tauolla tuossa jouluna. Ehkä sitä voi pitää mun uudenvuoden lupauksena, vaikka itse olen sitä mieltä, että se ei liity vuoden vaihtumiseen mitenkään.

    Kunnioitettavia lupauksia olet tehnyt. Säästämisestä on aina hyötyä ja kiireen karsiminen ja harrastuksista kiinni pitäminen parantaa varmasti elämän laatua. Toivottavasti onnistut :) ja toivottavasti kuullaan miten homma etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan toi vähän hassua. Itse olen aiemmin tehnyt pieniä ja helppoja lupauksia, mutta tänä vuonna karkasi käsistä. :D

      Kuten sinäkin palasit joulun jälkeen projektisi pariin, uskon, että joulu ennen vuoden vaihdetta on yksi iso tekijä lupauksiin liittyen. Jouluna mässäillään ja on pakko palata ruotuun. Siihen sopii hyvin lupausten tekeminen seuraavalle vuodelle. Ja toisaalta, onhan vuosi aine yksi "aikakausi", joka jaksottaa ihmisten elämää.

      Joo, pidän teitä ajan tasalla täällä!

      Poista
  4. Upeat kynnet! On hyvä tehdä uuden vuoden lupauksia, niin on jotain tavoitteita arjessa, siten jaksaa paremmin :) Onneksi et kuitenkaan lopettanut blogiasi, ja toivon, ettet aiokaan sitä tehdä! Tämä on aivan mieletön blogi, ja moni todella jäisi sua kaipaamaan, mukaan lukien minä itse!

    Tsemppiä lupausten pitämiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiva kuulla. Ei tämä nyt niiiin paljon aikaa vie, että siitä olisi ollut tarpeeksi hyötyä :D

      Kiitti!

      Poista
  5. Oi että miten sievät kynnet! Ja ihanan pitkät, mä tykkään :)
    Aikamoinen haaste tuo raharajoitus, mutta hei onnea uudesta autosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin pitkät kynnet on taas vaihteeksi ihanat :)
      On joo, mut kiitti :)

      Poista
  6. Todella kauniit kynnet <3!
    Uudenvuodenlupaukset on minustakin hyvä juttu, aina pitää olla jotain tavoiteltavaa. Kunhan ei ala itselleen liian ankaraksi... :). Hauska haaste tuo autosumman säästö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =)
      Jep, hyvä olla tavotteita! Mä toivon, ettei tää mee liian ankaraksi nyt :D

      Poista
  7. Vau! Erittäin upeat kynnet. <3

    VastaaPoista
  8. En tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia, mutta tänään sainkin ihan toista kautta haasteen, sillä tutkintovaatimukset ilmeisesti muuttuu ja maisteri pitäisi saada nyt muutamassa kuukaudessa pakettiin monen vuoden roikutuksen jälkeen. Ei mahdoton homma, mutta miksi MIKSI en ole tehnyt sitä joskus kun on ollut töissä hiljaista ja aikaa yllin kyllin? Että siinä on nyt ajankäytön haastetta tälle vuotta.

    Itse olen tottunut freelancerina siihen, että elän pienillä summilla, sillä koskaan ei tiedä, paljonko ensi kuussa tulee palkkaa. Tsemppiä tavoitteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä sitä aina keksii jotain kivempaa tekemistä kuin lopputyön teko. Tsemppiä tutkinnon kanssa, kyllä se sieltä tulee ajoissa :)

      Kiitos!

      Poista