Sivut

lauantai 10. joulukuuta 2016

Ne kynsilakalla lakatut kynnet

Kuten viimeksi uhkailin, ihan oikeasti tartuin kynsilakkoihin ja lakkasin omat kynnet. Ja tiiättekös! Mulla ei ees menny hermo. Kaiken lisäksi valitsin hiekkalakkoja, joista toinen tarvitsi kolme kerrosta, enkä tietenkään voinut vauhdittaa kuivumista Sechellä, mutta silti selvisin. Pikkasen pari kynttä sai runtua kuivumisvaiheessa, mutta siitä taas hiekkalakka on anteeksiantavainen, että sitä voi paikata, eikä kukaan huomaa.

Mulla on nykyään vain kaikista lemppareimmat lakat olemassa ja nää kaksi on yhdet niisä lemppareista lemppareimmat. Mua oikeesti tulee harmittamaan sitten, kun tuo coral crush loppuu. Se taisi olla sellainen kausijuttu Isadoralta, että sitä ei oo ei tuu enää. Oon jopa säästellyt sen käyttöä, että ei loppuisi, mutta silleenhän se vaan menee hukkaan. Puteli vaan on valitettavan pieni. Toisin kuin tuo Princess, sitä riittää onneksi ihan hyvin ja taitaa vielä olla jopa jossain myynnissä.



Yksinkertaiset kynnet, mutta silti sain niistä kehuja. Muutkin ovat tykänneet coral crushin sävystä. Lakat on myös hyvin kestäneet geelikynsien päällä, mitä nyt reilu parissa viikossa kuluneet sileiksi hiekkaefektin sijaan. tykkäsin ja olin laiska, joten näillä lakkauksilla mennäänkin seuraavaan huoltoon asti, mikä on kyllä ihan kohta.

Lakat
  • Isadora Coral crush
  • BarryM Princess