Sivut

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Jos haluatte halpoja kynsilakkoja, menkää Saksaan

Palasin tänään aamupäivällä junalla kotiin tai oikeastaan suoraan töihin. Vasta nyt illalla olen päässyt purkamaan laukkuja ja ostosten kimppuun.

Ennen ostoksiin menoa pieni selostus. Me shoppailtiin paljon! Perjantai-ilta ja koko lauantai meni ostoksiin. Sunnuntaina, kun kaupat ei ollu auki, kierreltiin nähtävyyksiä ja museoita. Monta oli ilmaista museota. Niin monta paikkaa tuli kierrettyä, etten edes muista kaikkien nimiä (ellen jostain lunttaa). Monta jäi myös käymättä. Kuvia on hirveesti :D Kävelyä tuli paljon. Ei liikuttu ollenkaan julkisilla, vaan jalan joka paikkaan. Lauantaina ja sunnuntaina oltiin matkassa 10 h/päivä.

Reissun hölmöin asia oli matkalaukkujen punnitseminen. Meillä oli käytössä kalavaaka, jolla katottiin matkalaukun paino ennen lähtöä. Mun iso matkalaukku, jossa oli meidän molempien tavarat painoi meidän mittausten mukaan 21 kg. Laukku oli puoliksi tyhjä. Punnittiin vaatekasseja erikseen ja ne oli tosi kevyitä. Todettiin, että matkalaukun täytyy olla tosi painava ja vaihdettiin pienempi urheilukassi tilalle ja poistettiin osa tavaroista. Uusi punnitus antoi tuloksen 15 kg. Matkalaukkukin punnittiin tyhjänä ja se vaikutti olevan noin 6 kg. Sitten matkaan.

Ennen takaisin lähtöä aamulla pakkailtiin tavaroita ja tietysti paljon shoppailua harrastaneina tavaraa oli kertynyt lisää. Kassi tavaroineen painoi nyt 21 kg. Alettiin sitten ihmettelemään, että mikä siinä painaa taas niin paljon. Punnittiin vaatekasseja ja toilettilaukkuja. Ne painoi 500 - 750 g /kpl. Epäilys mittarin toiminnasta hiipi jo mieleen. Katsoin sitten mittaria vähän tarkemmin ja siinä se oli: Oltiin katottu isommissa painoissa lbs -kohtaa ja pienemmissä kiloja. Ei aargh! Koko matkan oltiin pohdittu, että miten saadaan ostokset Suomeen :D Laukku painoikin oikeesti vaan noin 9 kg. Tungettiin sinne sitten käsimatkatavaroihin aiotut vaatteet ja lopullinen paino kentällä oli noin 13 kg.

Sitten niihin ostoksiin.


Keräsin kuvaan kaikki itselle ostetut kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyvät tavarat. Onhan niitä muutama, mm. 11 kynsilakkaa. En lähtenyt kalastelemaan merkkikosmetiikkaa ainakaan lakkojen osalta, vaan halusin ostaa halpoja. Kotona tajusin, että olen ostanut lakoissa pelkästään essenceä ja Kikoa. Ei siellä niin sitä merkkiä tullut katsottua. Mutta kalleimmat värilakat, mitä ostin, oli 2,50 € (Kiko) ja halvimmat (alesta) 0,45 €. Ei Suomessa saa kovinkaan usein alle eurolla alestakaan lakkoja, eikä normihintaan 1 ja 2 euron väliltä. Tuolla niitä kuitenkin oli ihan paljonkin. Myös siis muita merkkejä, mutta noissa oli mun mielestä kivoimmat värit =)


Lakkasin kaikki värilakat kiekolle, että sain selvyyden niistä. Jokaisessa on 2 kerrosta.


Lakat ylärivi vasemmalta: Kiko: 237, 311, 356 ja 270, essence It's purplicious.
Lakat alarivi vasemmalta: essence: make it golden, wannabe your sunshine, pop pastel blue, caribbean sea, Fruity.


Tämä pikakuivattava ihan unohtui tuolta. Kallein lakka: 4,99€ (tjsp).


Kokeilin paria lakkaa heti kynsiin. Kikon 311 ja 356. Hyvin peittää, siellä on vielä ne siniset raidat alla... :)


Sitten ostin leimauslaattoja. Kivimmat kuviot mielestäni (vasen yläkulma) oli tuollaisessa setissä, joka maksoi alle 4 euroa ja pelkkä laatta taisi olla alle 2 euroa. Tarkkoja hintoja en muista. Meikeistä mukaan tuli 2 Kikon luomiväriä n. 6 €/kpl, ne kimmeltää paljon. Toinen näyttää suklaalta ja toinen kananmunalta. Ja sitten vähän luonnonkosmetiikkaa: Logonan puuteri ja poskipuna n. 13 €/kpl. Myös Noniquen käsirasva oli luonnonkosmetiikkaa, alle 4 €. Vanilja-omenapiirakan tuoksuinen essencen käsirasva lähti mukaan 99 sentillä.





Tulipa pitkä setti. Saa siis riittää tältä päivältä!

Niin ja ilokseni huomasin, että teitä lukijoita on taas tullut lisää, 1 vaille sata :) Tervetuloa vaan!

Tunnustuksiakin oli ihan viisin kappalein. Teen sen, kun tästä ehdin palautua normaaliin arkeen, kiitosta vaan :)

16 kommenttia:

  1. Ah, ihania ostoksia! Mä edelleen niiiin himoitsen noita Essencen lakkoja mutta ei nyt sen takia viittis Saksaan lähteä. Pahus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi tulla kalliiks lakkojen nouto :D
      Essencet on kyl kivoja :)

      Poista
  2. Oi, mä haluan Saksaan! No jaa, ehkä sit vaihtariksi parin vuoden päästä! (mutta en siis halua lakkojen takia, vaan Saksan ja saksan kielen itsensä takia.)

    Noi Kikot on ihania, etenkin tuo flakies(?)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis Saksa on kyllä nasta paikka muutenkin! :)
      Ja olihan noi Kikotkin ihania. Niin paljon ihania vaihtoehtoje, että oli vaikee valita. mutta tuo mainitsemasi lakka oli kyllä ns. ehdoton valinta.

      Poista
  3. no ei kyllä ollut kallista juu ei! herranjestas, taidanpa varata matkan saksaan ja vain shoppailla haha. haluaisin lisää essencen lakkoja, minulta kun löytyy kaksi ja ne ovat hyvänlaatuisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaa vaan ;)
      Noissa essenceissä on kyllä hinta-laatusuhde kohallaan :)

      Poista
  4. Missä päin Saksaa kävit? Oliko suora lento? Mitä kauppoja suosittelisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin Berliinissä.
      No ainakin kannattaa käydä Kiko -kaupassa (italialaisia meikkejä). Muita, mitä tulee mieleen: Galeria (vähän niin ku Stockmann, sieltä ostin leimauslaatat), Deichmann (halpoja kenkiä). Kaikkien nimiä en kyllä muista, mutta siellä on semmosia "halpoja kosmetiikkakauppoja", niissä suosittelen käymään :) Yhen nimi oli Ihr Platz ja toisen Rossmann (noista ostin essencet).
      Lento oli Riikan kautta vaihdolla, mutta odotusaika oli sopiva (airbaltic).

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta, kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista
  6. Saksa on kyllä halvan kosmetiikan taivas! Ja luonnonkosmetiikkakin oli halpaa! Ite oon lähössä Mallorcalle kesällä ja bongasin, et siellä on Müller! Sieltä ite tein Berliinissä hyvät löydöt, joten pakko mennä penkomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!
      Ite en tuohon Mülleriin törmännytkään, hö. Missä se ois ollu ja mitä kaikkee sieltä saa?

      Poista
  7. oi mä oon aina halunnu saksaan ,sinne on nyt viel enempi hinku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, Saksa on kyl ihan kiva paikka, myös noitten ostosmahdollisuuksien puolesta ;)

      Poista
  8. Kiitos näistä :)! Nyt en malta enää oottaa omaan reissuun mikä on marraskuun puolessa välissä, jännää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä hyvät apajat, eikä hinnat päätä huimaa :P
      Hyvää matkaa jo näin etukäteen :)

      Poista