Sivut

maanantai 17. joulukuuta 2012

Yhdet kynnet pikkujouluihin ja ristiäisiin

Toiset pikkujoulut oli perjantaina, niihin tein toiset kunnolla jouluiset kynteni. Nämä pikkujoulut oli työkaverini luona ja siitä syystä kynsiin eksyi yksi pingviinikin molempiin etusormiin, olemmehan pingviinialalla. Samoilla kynsillä menin ristiäisiin sunnuntaina, sopivan lapselliset olivat mielestäni sinne myös. Olin kyllä suunnitellut ihan erikseenkin kynnet, mutta en ehtinyt tehdä, enkä toisaalta heti raaskinut näitä poistaakaan.


Alkuperäinen idea lähti näistä kynsistä, mutta se muotoutui matkan aikana hieman erilaiseksi. Ensin vetelin kärkiin violettia lakkaa sudilla "väärään suuntaan". Lakkana Kärkkäiseltä hankittu Laylan CE52, jossa on hauskoja flakeseja. Sitten lakkaa oikeaan suuntaan, hopea glitterlakka Fräuleinilta. Elien esitellyt tarrat ebaysta ja vielä pintaan päällyslakka MNY Drying effect.


Alla käytetyt aineet: Layla CE52, Gina Tricot base coat, Fräulein 38:n nimetön glitterlakka, MNY Drying effect ja 6 arkkia tarroja mandariinipussissa. Lakat otin töihin mukaan ja kuvasin niitä kahvitauolla. Moni ehti ihmetellä, miksi laitan ne "häkkiin" ja otan kuvan :) Itse olin ajatellut mandariinit jouluisiksi ja siten ottaa kuvan niiden kanssa.


Palatakseni vielä ristiäisiin. Minusta tuli kummi ja vauva oli minun sylissä toimituksen ajan. Leivoin ristiäisiin kakun. Tein suklaisen sokerikakun, jonka väliin tuli appelsiini- ja suklaamoussea, päällinen on kaulintamassaa. Oli eka kerta, kun päällystin kakkua noin ja olen kyllä aika tyytyväinen lopputulokseen. Massa oli hyvin käyttäytyvää :)





Palikoihin tuli lapsen nimet, mutta niitä en tiennyt etukäteen... Palikoista tuli ensin vähän turhan isoja, tuplasti tuon kokoisia. Onneksi poikaystävä kauhisteli niiden kokoa ja tajusin mitata viivottimella. Palikat oli 4 cm kokoisia, vaikka reilu 2 sentistä oli puhe. Ei ku uusiks vaan. Keskellä oleva suloinen koriste on Suklaasammakon käsialaa.

8 kommenttia:

  1. Onpas ihanaiset kynnet ja söpöjä nuo tarrat! (:

    VastaaPoista
  2. Ihanat kynnet! Ja hieno kakku :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat on sekä kynnet että kakku! :) Peittikö tuo Layla yksinään hyvin?

    VastaaPoista
  4. miten nätti kakku !! & aivan ihanat kynnet (==

    VastaaPoista
  5. Mahtavat kynnet! Osaisipa itsekin tehdö kuvia kynsille...

    VastaaPoista
  6. Oo mikä kakku, sähän olet varsinainen leipurimestarikin! On kyllä hienot kynnetkin:)

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia :)

    Anni: Kahdella paksuhkolla kerroksella peitti, eli ihan ok.
    E-S: Noi on tarroja :D

    VastaaPoista
  8. Söpöt kynnet ja syötävän hyvännäköinen kakku! ;)

    VastaaPoista