Sivut

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kunnon hempukat taas...

Näin yhdellä tytöllä kynnet, joissa oli sivuttainen liukuväri ärtsypinkistä vaaleanpunaiseen. Tuli heti semmoinen fiilis, että noi on pakko saada. Omien kynsien huolto olikin sopivasti ajankohtainen, joten kävin tuumasta toimeen.


Mutta koska kahta kertaa peräkkäin ei voi olla "kahta samaa asiaa", Joku mun outo ajatus tämä, niin en vaan millään voinut laittaa väriä koko kynnelle. Nyt oli sitten ranskiksen vuoro.

  • Tein perusranskiksen vaaleanpunaisella geelimaalilla (Mosaic Flamingo)
  • Laitoin toisen kerroksen ko. geelimaalia ja sutaisin muutaman kerran neonpinkkiä (mosaic pink neon) satunnaisiin kohtiin niin, että se vähän sekottui pohjaväriin.
  • Kovettamisen jälkeen laitoin vielä vähän lisää neonpinkkiä.
  • Piirtelin epämääräisiä valkoisia kuvioita valkoisella geelimaalilla.
  • Päällysgeeliä kuvion päälle ja läpinäkyvää mix-hilettä sen päälle, kovetus.
  • Kaksi kerrosta päällysgeeliä, jotta rypyt lähtee pois, viilaus välissä.

Kynsistä tuli kivat! En usko, että kyllästyn näihin 3-4 viikossa ollenkaan, vaikka kynsilakkojen uudelleen käyttöönotosta olenkin tässä jo viime aikoina haaveillut. En ole nimittäin lakannut kynsiäni pariin kuukauteen, vaan pelkillä geeleillä koristellut. Piti pitää taukoa, jotta taas kiinnostaisi. Geelaaminen sitä vastoin on kyllä kiinnostanut, älkää ymmärtäkö väärin :)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Mustavalkoinen skittlette

Kivaa, kun asiakkaani ovat myös löytäneet skittlettemanikyyrin. Tai siis kai tämä nyt on sellainen, kun jokainen kynsi on täysin erilainen? Kynnet ei ilmeisesti noudata "virallisen skittleten määritelmää". U tell me!


No anyway, mielestäni on kivaa, kun saan tehdä kynsiä, joissa on useampaa eri koristelua samassa setissä. Vaikeaa tosin on lennosta kokeilla kehittää koristeluita ja yleensä skittlettekynsissä meneekin kauemmin kuin "tavallisissa". Niin meni näissäkin ja kaiken lisäksi molemmilla oli sovittua menoa kynsien laiton jälkeen, hupsista. Onneksi asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen.


Kynnet on tehty pääasiassa Mosaicin mustalla ja valkoisella geelimaalilla, stardusteilla (hopea ja white emerald) ja strasseilla. Lisäksi parissa kynnessä käytin Angel Nailsin Silver -geelimaalia ja yhteen on laitettu musta leima Wylet nailsin lakalla Moyou Londonin Bride -kokoelman laatasta.


Vaikka kynsiin käytettiin tovi, se ei estänyt pikkusormenkynttä katkeamasta melkein heti ja niinpä tein sen takuutyönä uudestaan. Kyseisessä kynnessä oli ollut koristeluna valkoinen ranskis ja siinä musta rusetti. Nyt sai hempeily kuitenkin jäädä ja asiakas halusi kynteen valkoisen pääkallon mustalle pohjalle. Hän näytti kuvaa ja minä kopioin sen kynteen. Molemmat taidettiin olla tyytyväisiä lopputulokseen ja kynsikin kesti taas. Nämä kynnet on nimittäin jo huollettu sen jälkeen...

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tummia sävyjä

Tässä parit tummemmat kynnet, jotka taitaa molemmat olla niin kaukaa kuin tammikuulta.


Ensimmäiset näistä yrittää esittää revontulia. Ja ne on toteutettu sauraavasti:
  • Pohjalle kerros harmaata geelimaalia (NDED)
  • Toinen kerros samaa geelimaalia
  • Muutamia pisaroita erivärisiä geelimaaleja märän harmaan päälle
  • Dotting toolilla pientä pystysuuntaista "sotkemista", jotta näyttävät enemmän revontulilta.
  • Kimalteet päälle
  • Päällysgeelilakka
  • Valmis!


Tässä vielä alla making of kuva mun kädestä. Siinä on paletti ja paletista löytyy revontuliin käytetyt värit. Kädessä on myös White Emerald stardust, jota painelin kovetetun geelilakan päälle ennen päällysgeelilakkaa.


Toiset kynnet ovat varsin simppelit tummat ja joidenkin mielestä ehkä mun tavaramerkki, eli niissä on niitä koukeroita...


Näiden kynsien ottaja halusi jotain melko neutraalia, mutta päätyi melkein tummimpaan geelilakkaan, mitä mulla on (no musta tietysti ois tummin, mutta siis melkein). Ehkä se neutraalius olikin koristelussa tai siinä, että väri ei ole mikään neonpinkki..?


Kynsillä Glamlacin geelilakka ja koukerot Mosaicin Flamingo geelimaalilla.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäismäiset epäpääsiäiskynnet pääsiäisenä

Otsikon suomennos: Kynnet ovat keltaiset ja ne sopivat pääsiäiseen, eli ovat pääsiäismäiset. Ne ei kuitenkaan ole pääsiäiskynnet, vaan ne on tehty jo yli kolme viikkoa sitten, eli epäpääsiäiskynnet. Ja julkaisen ne nyt sitten pääsiäisenä. Ja nää tosiaan on nyt sitten ne kynnet, mitkä on ketjureaktion seurausta eilisistä.


Mun oli pakko taas kuten viime keväänäkin, saada keltaiset kynnet. Ongelma kuitenkin oli se, että mulla ei ollut mitään hajua, miten ne koristelisin. Tein huollon ja laitoin kynsiin keltaisen pohjan Diamond Cosmeticsin Canary Green -värigeelillä (saatu) ja White emerald Stardustilla. Keltainen neongeeli tosin tarvitsi valkoisen pohjan peittääkseen kunnolla.

Pelkillä keltasilla kynsillä olin sitten muutaman päivän ja huutelin pitkin faceja ja instagrameja, josko jollain olisi ideoita. Kaikenlaisia sainkin, mm. eläinkuosia ja auringonpimennystä ehdotettiin. Eläinkuosia vähän kokeilin, mutta en lämmennyt. Onneksi sattumalta bongasin hennatatuoinnin, mikä oli tehty kynnen alapuolelle ja siitä se ajatus sitten lähti.


En oikein osaa sanoa, mitä nää esittää, mutta miespuoleinen kaverini onneksi avusti siinä. Hän sanoi, että keskareissa ammutaan sarjaa, eli ne on konekiväärit ja muissa sitten vain yksittäisiä laukauksia, eli niissä on sitten "tavalliset pyssyt". Eli nämä pääsiäiskynnet on oikeesti asekynnet :D

Hyvää pääsiäistä kuitenkin.. :)

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Samaa kuin eilen, muttei kuitenkaan yhtään samanlaiset

Oliko tarpeeksi epäselvä otsikko? Pointti siinä yrittää olla se, että Mulla oli nuo eilen julkaistut kynnet ja asiakkaani ihastui niiden pitseihin, hän halusi muutenkin "samanlaiset", mutta vaan hieman eri väreillä. Koska hänen valitsemat värit oli keltainen ja musta, tuli kynsistä ihan erilaiset.


Kynsien päihin on siis tuputeltu sienellä keltaista geelilakkaa ja siihen päälle laitettu white gold stardustia. Pitsikuviot on maalattu Mosaicin mustalla geelimaalilla.


Hauskinta kuitenkin on, että tehdessäni näitä keltaisia kynsiä, innostuin itse todella paljon keltaisesta ja siihen yhdistetystä mustasta. Niin paljon, että halusin molempia omille kynsilleni... Ja niinhän siinä kävi, että tuli hauska kierre: Asiakas matki mua ja mä sitä, mitä se oli matkinut multa. Ja siksi mun oli pakko julkaista nää kynnet tässä välissä, huomenna taas omat ;)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitsistä

Noniin, siinähän se tahaton ja pitkä blogitauko tuli. Muistelisin, että yhtenä uudenvuodenlupauksena oli järjestää itselle enemmän aikaa, mutta kolme viimeistä viikkoa on ollut jotain ihan muuta. En kyllä ehkä kuitenkaan syytä itseäni siitä, että mulla oli kaksi melkein viikon mittaista työmatkaa ja niitten välissä viikonloppureissu ja heti perään vielä lomareissukin. Siinä tohinassa jäi kyllä blogi kakkoseksi. Mutta nyt on kotiin palattu ja tilanne alkaa rauhottua. Väliaikapostausta olen vähän jo kirjoitellut liittyen uudenvuodenlupauksiin, mutta pitää lisätä sinne vielä uusimmat kuulumiset ennen julkaisua...


Kuvissa on mun kynnet, jotka mulla oli vajaa kuukausi sitten ystävän häissä. Hempukat pitsikoristelut pari viikkoa kasvaneisiin geeleihin. Näiden jälkeen taas kyllästyin manteleihin ja pitkiin kynsiin, kun olivat tiellä koko ajan ja pistin neliöiksi. Nyt olen jo taas alkanut haluamaan manteleita, mutta eiköhän seuraava huolto vielä mee neliöillä, kun oon kerta saanu sen mallisiksi nämä työllä ja tuskalla muokattua.


Kynsissä on muuten pohjalla tuputettuna Diamond Cosmeticsin valkoista geeliä (saatu) ja Mosaicin neon satin geelimaalia hitusen. Muistaakseni laitoin näiden päälle myös Stardustia. Pitsikuviot on maalattu mosaicin valkoisella geelimaalilla.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Mantelikynnet muoteilla - tutoriaali

Tänään on vuorossa tutoriaali mantelinmallisten kynsien teosta muottien avulla. Käytössä Diamond Cosmeticsin tuotteet.


1. Pohjatyöt
  • Työntele kynsinauhat kunnolla metallisen kynsinauhantyöntimen ja kynsinauhan poistoaineen avulla
    • Rapsi vielä työntimen toisella päällä loput pois
    • Puhdista cleanserilla
  • Viilaa kynnen pinta kevyesti pehmeällä (240) viilalla tasaiseksi
    • jos kynnessä on liuskottumia, viilaa ne pois


2. Pohjustusaineet
  • Levitä kynnen pinnalle Nail prep
    • Poistaa rasvaisuutta ja desinfioi
  • Levitä kynnen pinnalle Primer
    • Anna kuivua kunnolla ennen seuraavaa vaihetta (1-2 min)
    • Auttaa geelin pysyvyydessä


3. Pohjageeli
  • Levitä ohut kerros pohjageeliä koko kynnelle
    • Koveta uunissa 2 min


4. Muotti
  • Sovita muotti kynnen alle työntämällä se avonaisena kynnen alle
  • Katso, että muotti osoittaa kynnen kanssa samaan suuntaan, ei ylös, eikä alas
  • Paina alareunan tarrat kiinni toisiinsa
  • Jos muotti ei meinaa istua, muotoile sitä saksilla


5. Kärjen rakennus
  • Levitä kirkasta tai vaaleaa geeliä muotin päälle ja pari milliä kynnen päälle
  • Muotoile tässä vaiheessa jo mahdollisimman hyvin, niin vältyt ylimääräiseltä viilaukselta
    • Katso kärjen muoto kuvasta
  • Laita tässä vaiheessa vain ohut kerros
  • Tee yksi kärki kerrallaan ja pidä uunissa n. 20 sek
    • Jos haluat, voit pinssata kynttä tässä välissä (pinssaus tarkoittaa kynnen painamista sivuilta esim. pinseteillä, jotta siitä tulisi kapeampi)
  • Tee seuraava kärki ja kun koko käsi on valmis, laita vielä 2 min uuniin.
  • Irrota muotit varovasti


6. Muoto
  • Rakenna kynnen muoto yhdellä tai kahdella kerroksella
    • Pidempi kynsi vaatii paksumman kerroksen geeliä ja sen muotoilu voi olla kerralla haastavaa, siksi saattaa olla järkevää tehdä muotoilu kahdessa osassa
  • Kokeile kynnen stressipiste painamalla kynnen kärkeä varovasti. 
    • Vaalea kohta kynnen keskivaiheilla on stressipiste
  • Asettele geeli niin, että paksuin kohta on stressipisteellä ja siitä kärkeen päin on suora linja
  • Tee jälleen yhden kynnen muoto kerrallaan ja uuniin n. 20 sek
    • Voit taas pinssata
  •  Tee seuraava muoto ja kun koko käsi on valmis, laita vielä 2 min uuniin. 
  • Pyyhi tahmat pois cleanserilla


7. Viilaus
  • Muotoile kynsi viilalla (100)
    • Muista stressipiste ja suorat linjat (katso kuvat yllä)
    • Suora linja tulee olla myös kynnen alareunassa
    • Katso kynttä myös edestä päin, että se on symmetrinen
  • Jos omistat kynsiporan, voit muotoilla kärkeä myös alapuolelta ohuemmaksi


8. Viimeistely
  • Koristele kynnet ja/tai laita niihin päälle top-geeli
  • Koveta 2 min UV-lampun alla


Kynnet on valmiit!