Ekat kynnet on mun oma ehdoton suosikki tähän mennessä tehdyistä. Asiakas halusi tummahkoa punaista, kimalletta ja joulupaketteja. Hän oli jossain nähnyt joulupakettikynnet ja niin olin minäkin. Sain toteuttaa oman näkemykseni lahjanaruista.
Ja mun näkemys oli tehdä pakettinarut kohokuviona stardustia hyväksikäyttäen. Kynsistä tuli todella jouluiset ja näyttävät!
Toiset kynnet taitaa olla ekat pikkujoulukynnet, mitkä tein. Asiakas tykästyi mallikynteen, jossa mustalla pohjalla oli punainen "kivi" ja sen ympärillä kultaisia kiemuroita. Hän halusi saman violetilla ja hopealla.
Koska mulla ei ollut violettia foliota, sekoittelin violettia geelimaalia laitettavaksi hopean päälle, mutta tein sitä ihan liian vähän (älkää kysykö, miten onnistuin siinä) ja toiseen jouduin tekemään uuden sekoituksen, josta tuli hieman eri värinen. Onneksi se ei haitannut. Asiakas oli tyytyväinen kynsiinsä.
Kolmannet kynnet on kopio asiakkaani löytämästä kuvasta. Koska kyseessä oli geelilakkaus, jouduttiin isot upotetut hileet jättämään pois.
En tiedä, huomasiko joku (en usko), mutta näissä ei ole ns. strasseja ollenkaan, vaan nuo timantinnäköiset on hex-hileitä ja niiden päällä on pieni määrä tavallista geeliä.
Mullakin oli pikkujoulut, joten pikkujoulukynnet löytyy täältäkin. Mites teillä?
Ihania jouluisia ja pikkujouluisia kynsiä <3
VastaaPoistaMieltettömän upeita kaikki kynnet! Sinä se osaat... <3
VastaaPoistaÄlyttömän upeita kynsiä! (:
VastaaPoistaKauniita kynsiä! <3 Ja en kyllä olisi erottanut noita hex-hileitä tavallisista strasseista ellet olisi maininnut asiasta, jännä :D
VastaaPoistaUpeita kynsiä. <3 Nuo alimmat on kauneimmat, ihanat.
VastaaPoistaHienoja lakkauksia
VastaaPoista