Sivut

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Geelikynsejä!

Sain yhteydenoton pikaista kynsipelastusta kaipaavalta. Hän oli huollattanut kyntensä muutama päivä sitten, mutta neljä kärkeä oli jo napsahtanut poikki. Syyksi kynsien omistaja epäili kuivumatonta geeliä ja kun aloitin viilailun, se paljastui todeksi. Kärjet olivat siis mustat ja niissä oli mustan geelin päällä mustia paljetteja. Tekijä oli ilmeisesti laittanut paljetit suoraan mustan geelin päälle, jolloin valo ei tietenkään päässyt mustaan geeliin asti.


Kynsiin valittiin mustan tilalle pinkkiä ja koko kynnen päälle laitettiin kimmeltävää Sinan geelilakkaa ja lopuksi vielä kaikkiin kolme helmenpuolikasta.


Toisiin kynsiin, jotka itse asiassa tein samana päivänä kuin nuo toiset, sain vapaat kädet. Olen tälle asiakkaalle tehnyt jo useammat kynnet, joten hän uskalsi luottaa, että tiedän, mistä hän tykkää. Vähän hirvitti, mutta hyviä vinkkejä sain, kun hän katseli minun kiekoille tekemiäni koristeluita.


Päädyin valkoiseen vinoon kärkeen, johon pistin valkoista glitter-mixiä. Pitkästä aikaa käytin koristeteippejä, ne kun ei tahdo pysyä lakkausten kanssa... Geeleissä onneksi, kun upotetaan sisälle. Pienet strassit vielä viimeistelemään blingin.


Kynsistä tuli mieleiset, ehkä saan luottoa jatkossakin? :)

11 kommenttia: