Viikonlopun tokavikat, eli vikat ennen geelikoetta. Vihdoin ja viimein pääsin tekemään siskolleni kynsiä. Tiesin etukäteen, että tässä olisi vaativin asiakkaani ja se vähän hirvitti. Hirvitti niin paljon, että aloin laittamaan pohjageeliä ennen nail prepia ja primeria. Tajusin virheeni ensimmäisen käden mennessä uuniin ja tein pohjatyöt alusta.
Siskolle tehtiin hyvin lyhyet kynnet, oikeastaan vain oman kynnen geelaus ja muoteilla neliömäistä muotoa omien kynsien ollessa hyvin pyöreän malliset. Kynsiin tehtiin liukuväri violetilla glittergeelillä, jonka päälle laitettiin isoja violetteja glittereitä. Näiden lisäksi kaikkiin kynsiin tuli vielä valkoiset kynsitarrat. Tarrojen sijoittelu oli hurjan tarkkaa puuhaa, se oli milleistä kiinni.
Lisäksi kun parin päivän jälkeen puhuttiin puhelimessa, oli kynsistä löytynyt kaikkea pientä huomautettavaa. Yhdestä kynnestä olin sivusta vähän viilannut glitteriä pois ja jossain oli pieni kohouma. Pitääpä olla vastedes taas huolellisempi!
Mun sisko on myös vaativa asiakas, hirvittää aina tehä sille lakkauksia :D
VastaaPoistaNää on tosi ihanat <3
Vaativuus yhdistettynä siihen, että on sisko lisää haastavuutta, kun sisko uskaltaa sanoa toisin ku vähän tuntemattomampi :D
PoistaJa kiitti, mustakin näistä tuli kivat :)
Paketti tuli :) Kiitos!
VastaaPoistaEipä kestä :)
PoistaHyvältä näyttää! Mulla taas sisko on maailman helpoin "asiakas", se kun ei tiedä näistä jutuista hölynpölyä :D
VastaaPoistaKiitti :)
PoistaNo sit sä varmaan pääset toteuttamaan itseäsi ihan rauhassa :D
Heippa! :) Laitoin sulle tunnustuksen mun blogiin:
VastaaPoistahttp://nailium.blogspot.fi/2012/10/ooooooollaaalllaaaaaaaaa.html
Kiitos! Teen tuon piakkoin :)
Poista