Sivut

maanantai 20. elokuuta 2012

Glitteriä kaikkialla

Lumiranskis muuttui huollon seurauksena pinkki-kultaglitteriseksi. Kynsien teosta oli kulunut vain reilu 2 viikkoa, mutta kynnet olivat kasvaneet hurjasti, joten huolto oli ihan ajankohtainen.


Kynsiin siis tehtiin lähes koko kynnen liuku kahdella glitterillä. Ensin ripottelin kultaista ja sen jälkeen vaalenapunaista. Lisäksi painelin pinkkiä vielä kärkiin, että väri "liukui" enemmän. Glitterien päälle jokaiseen kynteen lisättiin vielä kaksi peilaavaa tähteä.

Näiden kynsien teon jälkeen glitteriä oli pöydällä, vaatteilla ja lattialla. Ei kun imuri käteen...


Kynsinauhat on hassun väriset, koska asiakkaani oli edellisenä päivänä käsitellyt mustikoita, eikä niiden jättämät värjäymät oikein tahtoneet lähteä puhtaaksi. Tästä viisastuneena en suostunut siivoamaan mustikoita, joita poikaystäväni oli kerännyt 10 litraa :D

4 kommenttia:

  1. Hahaa, hyvä syy kieltäytyä mustikanperkaamisesta ;D

    VastaaPoista
  2. Kivat glitterit! Itse en ole uskaltanut edes kokeilla mitään pölyjä vaikka sellaisen pienen pussillisen sainkin :D Muuten, nyt löysin sellaisen Drying Effect lakan, kun meidän lähin Vapaa Valinta oli muuttunut Tokmanniksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllähän noilla glittereillä ainakin sotkettua saa...
      Hyvä, että löysit. Mä jo pelkäsin, että niitä ei enää myydä, kun en tuossa keskustan Tokmannilla lauantaina nähnyt yhtään. Oikein varta vasten katoin :)

      Poista