Künsii täyttää 2 vuotta, mutta mulla ei ollut aikaa laittaa kynsiä synttäreitä juhlistamaan. Sen sijaan valotan vähän mun harrastuksen alkuaikoja ja blogin syntyä.
Muistan, että ihan ensimmäinen lakkani oli vaaleanpunainen. Äiti osti sen minulle lahjaksi. Se enempää en siitä muista. Asuimme pienellä paikkakunnalla, jossa oli kemikalio. Siellä myytiin kynsilakkoja, joiden nimet olivat Karibianmeren saaria. Muistan ainakin Trinidad-nimisen, se oli mun suosikki. Lakat maksoi muutaman markan, ehkä viisi ja niitä keräsimme vähitellen erivärisiä. Suurin osa oli siihen aikaan vielä punaisen variaatioita: punaisia, pinkkejä, liloja ja oransseja. Yhden lakan, se oli suosikkini, tiputin laattalattialle ja se hajosi. Uutta samanlaista en enää saanut. Se onkin ainoa tähän mennessä hajottamani lakka. Taisin oppia varovaisemmaksi.
Yläaste-lukioaikana lakat alkoivat lisääntyä. Kynsilakkoja tuli usein toivottua lahjaksi, erityisesti siskoni kanssa halusimme glitterlakkoja, koska niistä sai poimittua hileitä ja koostettua koristeita. Teimme esim. kukkia ja kiehkuroita glitterien avulla. Leikkasimme myös loppuneiden lakkojen sudeista kapeampia, että pystyimme piirtämään niillä.
Kuitenkin lakkakokoelma karttui radikaalisti vasta lukion jälkeen. Elokuussa 2008 ostin ensimmäisen Konadini. Olin mainoksen uhri. Cesarsshopia mainostettiin telkassa ja piti mennä heti tutkimaan. Löysin nämä leimausjutut sitten sieltä. Hurjan positiivinen yllätys oli, kun ne vielä saapuivat seuraavana päivänä!
Konadit kuitenkin unohtuivat laatikkoon jonkun aikaa kestäneen innostuksen jälkeen, kunnes taas löytyivät myöhemmin uudelleen. Löysin myös Sokokselta Kissin Nail Art -lakkoja ja niistäkös riemu repesi. Ostin ensin setin, jossa oli pinkki, vihreä ja sininen. Myöhemmin niitäkin lisää ja sittemmin tilasin "viivalakkoja" myös Cesarsshopista ja ebaysta.
Tällaiset kynnet mulla oli omissa valmistujaisjuhlissa keväällä 2010. Kuvassa tietysti suttuisempi ja lyhytkyntisempi oikea käsi.
Olin keksinyt Konadin esitteestä myös liukuvärin ja kun kynsiä tuli koristeltua, aloin laittamaan niitä Facebookiin kavereideni riesaksi. Pähkäilin jo tässä vaiheessa blogin perustamista, mutta en uskaltanut. Kuvan liukuväri tammikuulta 2011. Ensimmäinen Facebookiin lataamani kynsikuva.
Geelikynnet otin toukokuussa 2011 siskoni häihin. Noin vuotta-kahta ennen olin työkaverini kanssa puhunut, että ei kannata ottaa rakennekynsiä, kun omat kynnet menee pilalle. "Mä en ainakaan ikinä ota". No, mun yksi motto onkin "Never say never". Otin ihan perusranskiksen. En kuvannut ekoja geelikynsiäni, paitsi peukun, johon piirsin kukkasen peittämään sitä, että kynsien tekijä oli epäonnistunut ja kynnen pinta oli huomattavan epätasainen.
Yritin varata kynsille huoltoa 3 viikon jälkeen, mutten saanut tekijää kiinni. Tilasin omat kamppeet. Kynnet oli mulla yli 5 viikkoa, ennen kuin pääsin ne itse huoltamaan. Hyvin ne pysyi, mutta kasvurajaa oli hurjasti, eikä ne ollu hirveen nätit enää.
Muutaman kerran huolsin omia kynsiä ja sitten sain jo tehdä työkaverille. Myös
poikaystävän sisko lupautui uhriksi ja siinä vaiheessa alkoi bloggaus. Sen jälkeen harrastuksen etenemistä onkin voinut seurata täältä. Siitä on tullut osittain myös työ. Nyt ollaan niin pitkällä, että perjantaina lennetään kaverin kanssa Lontooseen
Olympia Beauty -messuille. Siitä kuulumisia ja ehkä jotain muutakin kivaa ensi viikolla :)
