Sivut

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Emerald green and silver

Mainitsin tuossa jokin aika sitten, että aloitin yhteistyön Sanna Tara Nail Art -verkkokaupan kanssa. Sain sieltä sitten heti pienen paketin testattavakseni. Paketti sisälsi kultaista Diamond Glitteriä, hopeista lehtipaperia, siirtokuvia ja kaksi suloista kynsikorua, sydämen ja ompun.

Lehtipaperia olen halunnut kokeilla jo pitkään ja nyt ostolakosta huolimatta sain sitä :) Palaset purkissa oli sen kokoisia, että päätin tehdä niillä ranskalaisen manikyyrin jonkun värilakan päälle.


Värilakan väriä mietin pitkään. Kaikki pinkit ja punaiset kävi mielessä, mutta valitsin vihreän. Sekin sopii jouluun, varsinkin  tämä vihreä, Sinfull colorsin San Francisco. Vihreitä lakkoja minulla ei ole montaa, enkä kauhean usein niitä muutenkaan käytä. Tämä lakka on ohutta ja vaatii monta kerrosta. Sopii hyvin tällaiseen tarkoitukseen, kun ei kuitenkaan peitä kärkeä kunnolla =)


Luulin ensin, että lehtipaperien liimaaminen olisi haastavaa, koska se on niin ohutta. Olin väärässä. Lehtipaperi käyttäytyi hyvin. Käytin kahta tasapäistä jämäkkää sivellintä ja pinsettejä sen käsittelemiseen. Siveltimillä sai paperia suoristettua tosi hyvin ennen kynnelle laittoa ja myös kynnen päällä. Kärjet on rakennettu useammasta paperin palasta, mutta sitä ei huomaa, koska niin hyvin tämä ohut paperi levittyi. Laitoin paperin siis lähes kuivuneen lakan päälle ja sen päälle laitoin kerroksen päällyslakkaa. Reilu kuukausi sitten ostamani Oriflamen lakka on jo puolessa välissä, kun edellinen kesti monta vuotta :D


Basso on hyvä kuvausalusta, musta, kiiltävä ja *öh* pölyinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti