Sivut

torstai 20. lokakuuta 2011

Hello Kitty!

Pitsit revittyäni kynsistäni tuli aivan kamalat. Osaa pitseistä jouduin viilaamaan irti ja sekös vasta teki hyvää :D Nyt vois sanoo, että mietin ainakin 3 kertaa ennen ku teen seuraavat pitsikynnet. Tai ainakin kiinnitän vaan kynsilakalla. Harmittaa vähän, että tein melkein heti ton pitsihomman, kun tykkäsin tosta glitterranskiksesta. Se meni ihan pilalle.

No anyway. Huolsin sitten geelit samalla. Nyt tein ihan tavallisen ranskalaisen manikyyrin valkoisella. Se on mun mielestä hyvä ja siisti pohja lakkauksille varsinkin, jos haluu tehä semmosia lakkauksia, missä ei peitä koko kynttä.

Halusin tehä Hello Kitty -lakkauksen, yksinkertaisen sellaisen. Pari viikkoa sitten esittelin saapuneissa 3D-Art Penit. Niitä en ollu vielä ollenkaan testannu omiin kynsiin, joten päätin toteuttaa Hello Kittyn niillä. Yleensä piirtelen nimettömään, mutta nyt tein keskisormeen. Voin nyt näyttää Hello Kitty -keskaria, tosin käsi pitää pitää värin päin. Voi olla ennemminkin koomista kuin kovismaista.


Noilla on kyllä tosi helppo piirtää, vaikkei kuvio monimutkainen ollutkaan, mutta uskoisin myös kaikenlaisten koukeroiden onnistuvan. Ihan hirveän ohuita viivoja tuskin saa aikaan. Ainoa miinus ja jossain tapauksessa isokin miinus on hidas kuivuminen, mikä ei sinänsä ole yllättävää, onhan väriä kynnellä aikamoinen kerros.


Toivottavasti kisuli ei tee mustia jälkiä mun kynteen. Pistin kyllä alle Oriflamen Crystal base & top coatia. Aika useesti musta lakka on jättänyt jälkensä, vaikka alla onkin ollut toista lakkaa.

1 kommentti: